Kipeä toimittaja

Olen Suomen Kipu ry:n jäsenlehden toimittaja Kirsi Marjaana ja olen toiminut toimittajana vasta hyvin lyhyen aikaa, elin viherrän vielä kovasti. Minulla ei oikeastaan ole kokemusta toimitustyöstä ja tämäkin homma tupsahti minulle oikeastaan hieman ”vahingossa”. Kivusta minulla kuitenkin on ikääni (36 vuotta) nähden runsaasti kokemusta (26 vuotta), joten sillä saralla koen olevani täysin pätevä ja kykenevä ymmärtämään ja myöskin prosessoimaan toisten tuskaa. Toki jokaisen ihmisen kipu on oma ainutlaatuinen kokemuksensa, joten sen täydellinen ymmärtäminen on ulkopuoliselle hyvin vaikeaa. Mutta kipukroonikko kuitenkin ymmärtää kipukroonikkoa, ei ole tarvetta selittää erikseen mitä kipu on.

Kipupuomin toimittaja Kirsi Marjaana ja Teepu
Kipupuomin toimittaja Kirsi Marjaana ja Teepu

Varsinaiselta koulutukseltani olen sosionomi (AMK), ja tuo koulutus antaa vankan pohjan varsinkin raporttimuotoiselle kirjoittamiselle, jota harjoiteltiin runsaasti. Toimittajana olemisesta minulla on silti vielä paljon opittavaa ja pähkäiltävää, mutta toivottavasti vanha sanonta ”hiljaa hyvä tulee”, pitää paikkansa tässäkin tapauksessa.

Työnäni on nyt tähän mennessä ollut lähinnä kalastaa ja kirjoittaa juttuja, löytää lehteen haastateltavia. Tavoitteenani on löytää ihmisiä, joilla on mahdollisimman erilaisia kiputiloja, jotta kivun monipuolisuus ja valtavan suuri variaatioiden kirjo saataisiin esille. Kipu on haitta, vamma, sairaus, joka saattaa olla mitä moninaisimmissa paikoissa sekä vaivata mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Se voi olla invalidisoivaa ja raastavaa. Se saattaa olla taustakohinaa, joka hiljaa kytien kaihertaa ihmistä ja kenties ajan oloon pahenee.

Tarkoituksenani on myös löytää haastateltaviksi erilaisia ammattilaisia, jotka ovat tekemisissä kivun ja kipupotilaiden kanssa. Heiltä löytyy ammattimaista näkemystä ongelmaan ja ehkäpä hyviä, rohkaisevia uutisiakin. Heitä on kylläkin hieman haastavampaa tavoittaa toimittajan eteen, mutta sitkeydellä sekin onnistuu. Useimmiten.

Toivoisin voivani pitää linjani edes hitusen verran positiivisena, vaikka kipu kaikkine lieveilmiöineen on useimmiten kaikkea muuta kuin tätä. Oman ajatukseni mukaan kipupotilas tarvitsee kipeästi omaan arkeensa myös jotain positiivista, vaikka vain atomihiukkasen verran, jaksaakseen seuraavaan päivään. Tässä minun tarvitsee kehittää itseäni, kouluttaa mieltäni ja kieltäni. Raja on niin häilyvä; milloin ollaan tyylikkään ja kannustavan positiivisuuden puolella, milloin lipsahdetaan ällömakean naminamin puolelle. Tarkoituksenani ei suinkaan ole omalta osaltani ohjata Kipupuomia hupilehden suuntaan, vaan tanssia ilon ja hyvän mielen tuomisen nuoralla, kuitenkin tiukasti asialinjalla.

Monet aiheet ovat todella arkoja ja kipeitä, niistä on vaikeaa kaivaa iloa irti, eikä sitä pakolla saa tehdäkään. Tarkoituksenani kuitenkin on, että haastatteluissa kuuluu haastateltavan oma ääni, ei toimittajan. Minä kirjoitan jutut, ehkä muotoilen lauseita ja sanamuotoja, mutta asiaan en puutu. En lisää soppaan omia sattumia, vaan toimin välikappaleena haastateltavan ja lukijan välillä. Toimittajan tehtävä on pysytellä taustalla, eikä suinkaan tehdä itsestään jutun tähteä. Haastateltava ja hänen asiansa ovat pääosassa.

Luottamuksellisuus on myös yksi erittäin tärkeä osa työtäni. Käsittelen ihmisten tietoja luottamuksellisesti, enkä laita julkaisuun nimiä, jos haastateltavat eivät itse sitä tahdo. Tämä luottamuksellisuuden periaate lähtee oikeastaan jo muinaisista sairaanhoitajaopinnoistani ja sittemmin vannomastani vaitiolovelvollisuuslupauksesta sosionomina.

Toimittajana en vähättele minkäänlaista kipua. Me edustamme tietenkin kipukroonikoita ja heidän asiaa olemme ajamassa. Suomessa on kroonisesta kivusta kärsiviä ihmisiä niin paljon, etten edes hirviä ajatella todellista määrää. Monet eivät edes tohdi tunnustaa itselleen kärsivänsä kroonisesta kivusta, sillä kulttuurisesti Suomi on melko kipua vähättelevä maa. Hammasta purren pitää kestää, näin ainakin vanha kansa tuumasi. Moni siis kärsii hiljaa, eikä edes hakeudu hoidon piiriin. Olisi mahtavaa, jos me yhdistyksenä ja lehtenä pystyisimme tavoittamaan heidätkin, ehkä havahduttamaan apua hakemaan. Kipu, oli se mitä tahansa, on aina liikaa. Normaalisti toimiessaan kipujärjestelmä on tietenkin luonnon nerokas tapa kertoa ihmiselle, että kehossa on nyt jotain pielessä. Kroonistuessaan kivusta tulee tavallaan turha haittatekijä, jolla ei ole enää merkitystä. Se ei varoita enää mistään. Se vain jäytää, säkenöi, polttaa, viiltää, vetää, tuikkii… Siksi olisikin äärimmäisen tärkeää, ettei kukaan vähättelisi kipuaan, vaan menisi hakemaan apua.

Toivoisin myös, että ihmiset itse aktivoituisivat ottamaan yhteytä toimitukseen omine tarinoineen tai vaikkapa vinkkeineen siitä, kuinka he omasta kivustaan selviävät. Se voi olla konsti, joka toimii vain yhdellä, mutta saattaa olla niinkin, että joku toinenkin keksii siitä lievitystä omaan vaivaansa. Yhteistyötähän tämä toimittajan työkin on, mitä suurimmassa määrin.

Yhteistyöterveisin: Kirsi Marjaana Räsänen, toimittaja Kipupuomi -lehti

2 kommentti

  1. Kärsimystä takana > 20 vuotta, syitä monia. Vakava endometrioosi, kaula – ja rintarangan vammat ja ns. Valuviat, kuten degeneraatio, skolioosi jne. Lisäksi sääriluun varren kierteisen murska pirstale murtuman takia keppeillen mennään jo yli neljä vuotta. Olen ammatiltani lähihoitaja ja puoli valmis sairaanhoitaja. Nyt sairaslomalla, mikä alkoi kompastumisesta 26.7 ‘2011 …

    Kipua, tuskaa, lääkkeitä ja kuumavesipulloja sekä yritys säilyttää huumorintaju.

    Koko elämään, uraan ja kaikkeen on vaikuttanut hermovaurio KIPU !!!

    Saa haastatella jos olen siihen kiinnostava. Nimim. Musta PITI tulla lääkäri, mutta tulikin potilas

    Yst. Terv. laura

  2. Hei vaan ja kiitos kommentistasi!
    Meitä kipukonkareita löytyy tästä maasta valitettavan paljon. Siusta piti tulla lääkäri ja miusta sairaanhoitaja, potilaaksi päädyttiin molemmat. Kiinnostusta olisi kyllä haastatella sinua, sitkeytesi on ihailtavaa ja huumori on kyllä hyvä lääke taistelussa kipua vastaan tai sen kanssa rinnakkain kulkiessa. Minuun saa yhteyden lehden sähköpostin kautta: kipupuomi@suomenkipu.fi.

    Terveisin: Kirsi Marjaana Räsänen, toimittaja

Kommentointi ei ole käytössä.