Oikomishoitoa ja leuan pidennystä

Keväällä 2011 kävin ensimmäisen kerran Taysin suu- ja leukasairauksien poliklinikalla. Tutkimuksissa ilmeni, että purennassani oli 4 erilaista ongelmaa, mm liian ulkonevat ylähampaat, sisäänpäin kallistunut alapurenta, alaleuka liian lyhyt ja vinossa. Oikomishoidon lisäksi tarvitaan myös alaleukaa eteenpäin siirtävä leikkaus.

Suotuin tähän, vaikka isona pelkona olikin kolmoishermojeni reagoiminen suun alueen rassaamiseen. Vuosia jo oli riesanani ollut sekä tyypillinen kolmoishermosärky molemmin puolin että epätyypillinen kasvokipu. Pelkäsin lisäksi saavan jälleen uuden, vaikeahkon kasvohermohalvauksen edellisten 7 lisäksi.

Tammikuussa 2012 aloitettiin asentamalla kiinnytyspalat hampaisiin ja niihin vaihdettiin oikaisukaaria n kerran kuukaudessa. Näin oli tarkoitus saada ulkonevia ylähampaita takasin normaaliin asentoon. Kivuliasta oli kulmahampaisen ”vääntäminen” suoraan muiden mukaan, siinä kyllä kolmoishermot reagoivat.

Suun limakalvot reagoivat yllättävän voimakkaasti näihin uusiin metalliosiin hampaissa ja jouduinkin paljon käyttämään vahaa osien päällä.

Tammikuussa 2013 olikin vuorossa alaleuka. Nyt suu meni rikki vielä pahemmin ja sain lopulta ”muoviputken” alaetuhampaiden päälle pujotettavaksi, jotta alahuulen sisäpinta ei ihan rakkuloidu. Syynä tähän oli kireä alahuuli, joka oli alkanut kiertymään etuhampaisen väliin rullalle.

Nyt olivat oikomiskaarien (jälleen noin kerran kuukaudessa, joskus useamminkin) vaihtamiset vielä rankempia, kipuja tuntui jo tuolissa hikoillessa. Käyntiä seuraava ilta ja päivä menikin usein hermoja raastaessa. Oma oikaisulääkäri sekä hoitaja oppivat pian kysymään millainen olotila ja pidetäänkö taukoja. Hyvin hellä kätisesti lääkäri yritti saada vaihdettavia kaaria pois, mutta niin kireässä ne olivat, että usein oma aikani ylitettiin.

Vihdoin helmikuussa 2014 olin leikkauspöydällä. Alaleuan luu oli kuulemma haljennut niin kauniisti, että luuta tuotiin eteenpäin yhteensä yli 5 mm. Leikannut kirurgi mainitsi erikseen, että kolmoishermo oli ollut nätisti sivussa, eikä siihen tarvinnut koskea ollenkaan.

Olin korva- ja suusairauksien osastolla 4 vuorokautta. Opettelin ensin pullolla valuttamaan nesteruokia suuhun ja pikkulusikallakin ”kippasin” velliä . Kipulääkitystä sain hyvin ja antibiootteja. Niistä tosin olin aika sekaisin muutaman päivän. Parin vuorokauden kuluttua leuat kuvattiin uudelleen ja kaikki oli hyvin. Ylä- ja alahampaiden väliin viriteltiin vahvat kumilenkit, jotta leuat saadaan kohdistettua oikeille linjoille keskenään.

Tämä aiheuttikin heti ongelmia: hengitys vaikeampaa, lusikka ei enää mahtunut leukojen väliin ja aivan uudenlaiset kipukohtaukset tulivat ja menivät. Varsinaiset haavat suussa paranivat nopeasti, eikä varsinaista leikkauspintaa pahemmin särkenyt. Pelkoni eivät toteutuneet: ei hirveää kolmoishermosärkyä, ei uutta kasvohermohalvausta, ei kipupumppua! Toki hermojen ja lihasten alkaessa parantua oli alakasvoissa nipistelyä ja muurahaisia juoksemassa ihon alla. Venytetty alahuuli oli arka ja ylituntoinen – siihen ei mikään saanut hipaistakaan! Suun puhdistus oli vähintään haastavaa.

Kotona 6 viikon aikana sain ravintona vain nestemäisiä keittoja tai soseeksi pehmennettyä vihannesruokia. Yleiskoneella hurauttelimme paljon marjoja ja hedelmiä sotkuiksi. Nokkamuki oli alussa kätevä apuväline, mutta pieni muovinen lusikka sai olon tuntumaan jälleen aikuiselta – vaikka ruokalappu oli oltava. Suuri herkkuhetki oli kahvi nokkamukissa ja siihen liukeneva suklaanpala.

Suuri yllätys tulikin 2 viikon päästä leikkauksesta: oikaisulaitteita aktivoitava, jotta saadaan alasivuhampaat nostettua samalla tasolle muiden hampaiden kanssa! Eli jälleen vanhoja kaaria poistettiin ja uusia tilalle. Sanon, että tämä hampaidennosto oli todella kivuliasta. Hampaat olivat niin arat, että syöminen oli tuskallista. Tässä vaiheessa meinasi huumorintaju hiipua.

”Pakollinen” kasvojumppa oli haastavaa, varsinkin kun halvausten vuoksi lihakset heikompia jo valmiiksi. Leukoja yhdistävistä kumilenkeistä ei vielä päässyt eroon, vaan niitä oli ronkittava syömisten ja hampaiden pesun ajaksi aina pois ja takaisin. Tästähän toipuva suu taas äkääntyi.

Vähitellen kaikki vaivat helpottivat ja vuoden 2015 alkupuolella sain lähes kaikki suussa olevat metallit pois. Vain alahampaiden taakse jätettiin muovinen tukilanka, joka sinne myös jää. Muovista kitalakitukea pidän yhä öisin, mutta jossain vaiheessa pääsen siitäkin eroon. Taysiin tarkastuskäyntejä on enää n 2 kertaa vuodessa.

Nyt on suussa hyvin tilaa kielelle. Ohimoilta on pahimmat hermotuikkaukset huomattavasti vähentyneet! Pidän toki enemmän uudesta profiilistakin – hyvästi aku ankka- suu. Prosessi oli rankaa ja väsyttävä, mutta olen tyytyväinen, kun uskalsin sen aloittaa.

Teksti: Helena Seppälä, Suomen Kipu ry:n jäsen