Kivusta sisältöä elämään – Piirtäjä Nina

Minulle on kerrottu, että pikkutyttönä piirtelin paljon. Vahaliiduilla kaiketi ja isä toi paperitehtaalta paperit. Koulussakin piirsin, vielä lukiossakin niin innokkaana, että olin kaikki hyppytunnit kuvisluokassa. Kävin tutustumassa 16-vuotiaana Kallion ilmaisutaidon lukioon ja abina Taideteolliseen. En kuitenkaan uskonut omiin kykyihini niin paljon kuin opettajat ja kotoa kannustettiin opiskelemaan “oikea” ammatti. Opiskelin lähihoitajaksi. Piirtämiset jäi, tuli perhe, työt, aikuisuus. Ja myöhemmin, keski-iän kynnyksellä yllätys ikävässä muodossaan…

SKPiirtajaNina
Piirtäminen onnistuu sängyssä piirustuslaudan, hyvän tuen ja ahkerien pikkuapulaisten avustamana.

Jatkuva kipu on tehnyt mahdottomaksi sen tutun ja turvallisen, mutta niin touhukkaan ja aktiivisen elämän, ruuhkavuosien hektisyyden työssä ja kotona. Vauhti on pysähtynyt. Kalenterissa enää lääkärit ja kuntoutukset. Aikaa on valtavasti ja kivuista huolimatta tarve olla hyödyllinen. Tarve luoda. Saada aikaan. Voisi ajatella, että kipu teki minusta uudelleen piirtäjän. Piirtäminen ei keholle raskasta. Muutama kannustava ihminenkin tarvittiin.

Päiväkodissa piirsin paljon, koko lapsiryhmälle että omille erityislapsille. Huomasin olevani melko hyvä piirtämään helposti luettavia kuvia-nauroin, että piirrän selkokielellä. Lapset lumoutuivat katsomaan ja seuraamaan kuvan etenemistä ja oli helppo opettaa asiaa kuin asiaa piirtäessä. Työkaveritkin tykkäsivät! Meidän ryhmän lastentarhanopettajalla oli juuri meneillään tunteisiin liittyvä julkaisu, johon hänellä oli entuudestaan kuvittaja. Kuvat eivät ihan ajallaan valmistuneet ja lupasin olla varalla, jos kävisi se “huonoin” tuuri. Piirsinkin yhtenä iltana näytille omia versioita Annen runoista ja hän todella tykkäsi niistä. Tähän projektiin minua ei kuitenkaan tarvittu. Anne tuotteliaana ihmisenä aloitti uutta projektia syksyllä 2013, eikä minua tarvinnut houkutella kuvittajaksi.

Se oli unelmieni täyttymys ja projektina huikean mielenkiintoinen. Piirsin lapsia jumppaamaan, juoksemaan, tasapainoilemaan, askartelemaan, vaikka mitä -yhteensä noin 200 kuvaa. Joulukuussa 2014 ilmestyi Jumppaa junnuille ja Näppärät näpit ( korttisarjat, jotka ovat tukimateriaalia sekä karkea- että hienomotoriikan kehityksen tukemiseen), molempien kannessa komeili minun nimi kuvittajan perässä. Enkä voi kuvailla sitä tunnemyrskyä, kun sain teokset käteen! Jotain minusta jää vuosikymmeniksi varhaiskasvatukseen, vaikka en enää sitä työtä voi tehdä. Muutaman viikon jälkeen iski tyhjyys, tyhjän piirtopöydän-syndrooma, ei mitään piirrettävää…

Värikkäistä ja energisistä piirroksista vakavampaan, tummaan aiheeseen.Kokeilenko piirtää kivusta, siitähän minulla on myös kokemusta? Ymmärtäisiköhän joku minua paremmin kuvan kautta…? Se kun tuntuu monelle olevan vaikea ymmärtää, varsinkin se, miten kipu vaikuttaa joka ikiseen elämän osa-alueeseen. Alkuun kuvat oli kuin suoraan jatkoa lapsityön tyylille, enkä ollut itse tyytyväinen…Siitä huolimatta julkaisin muutaman itselleni tärkeäksi paikaksi muodostuneessa kipuryhmän keskusteluryhmässä. Niistä tykättiin valtavasti. Joku ryhmäläisistä kertoi niistä Kipupuomin päätoimittajalle, ja näin oli löytynyt toinen ihminen Annen lisäksi, joka uskoi minuun. Sain piirtää lehteen! Kipuaiheisille piirroksille alkoi löytymään oma tyyli, vähemmän naivistinen, silti minulle tyypillisen söötti. Omaa kipuani piirsin mustaan piirrustuskirjaan, huomasin sen selkiyttävän ajatuksiani elämäntapani muuttumisessa ja pohdiskelin paljon “kipukolikon” kääntöpuolia ja varsinkin yksinäisyyttä. Olen innoissani joka kerta, kun saan uuden “tilauksen”, aiheen piirrokselle, uuden haasteen! Tuntuu siltä, kun minun olisi tarkoitus kertoa ihmisille kivusta. Tai tsempata vertaistani! Lohduttaa, piristää, liikuttaa, ilahduttaa. Hassua, miten itsetunto on kasvanut, ja voin yllätyksekseni olla tyytyväinen ja jopa ylpeäkin piirroksistani.

Joku on antanut luomiseen uppoutumiselle nimityksen “flow. Minulle se on jotain tyhjyyden kaltaista, mutta positiivisessa henkäyksessä. En tunne ajankulua, itseäni enkä myöskään huomaa kipua, ympäristöä, ei ole mitään muuta kuin hiljalleen nautiskellen valmistuva työ, jota ei sitäkään tavallaan noteeraa. Taivaallisen painoton olo! Värittäminen on helpoimmin se vaihe, jossa häviän maailmankartalta. Suunnittelu ja luonnostelu ovat enemmänkin aktiivia vaiheita ja tekemistä. En yhtään ihmettele, että aikuisten värityskirjat on nyt niin suosittuja! Se vaan on niin rentouttavaa. Ja rentous on vastamyrkkyä kivulle ja kireydelle.

Minulle piirtäminen on monessa mielessä tärkeää: saan jotain näkyvää aikaan, jotain, josta voi olla toiselle hyötyä, olen siis tarpeellinen! Luominen tuntuu hyvälle, värittäminen rentouttaa ja joskus pääsen todella lomalle tästä kipeästä kropasta humpsahtamalla aivan eri sfääreihin. Palaute piirroksesta tuntuu ihanalle, niin hyvälle, kun taas tämä kroppa viestittää nonstoppina kaikkea ikävää. Piirtäminen on henkireikä ja vapaa-aikaa kaikesta kipukroonikon kurjuudesta sekä maratoonista eri hoitotahoissa. Ehkä tällä kaikella on jokin suurempi tarkoitus, jota en vielä tiedä? Ehkä se joskus selviää…Siihen asti piirrän ja nautin siitä kuva kerrallaan!

Teksti: Nina Kuusela

Nina on Suomen Kipu ry:n jäsen ja vapaaehtoistyöntekijä. Ninan kuvia löytää Kipupuomi-lehdestä sekä verkkosivustoltamme.

1 kommentti

  1. Itselleni taide on ollut tärkeä osa sekä elämäntapani että selviytymisprosessiani. Kun en voinut tehdä juuri muuta kuin maata, oli etsittävä mielekästä tekemistä, mikä onnistuisi sängyssä selällään maaten (eikä olisi laitonta tai moraalitonta 🙂 Ensin luin kotikirjastomme kiinnostavimmat historiateokset, sen jälkeen siirryin eläintieteeseen. Kun väsyin lukemiseen, yritin piirtää ja maalata, mutta vesivärit, sänky ja pysty lehtiö, olivat hankala yhtälö. Niinpä uppouduin kolmeksi vuodeksi runoihin. Niistä tuli moderneja, fragmentaarisia ja yllättävän rakentavia. Lopuksi ystävät kannustivat minut yrittäjäksi. Voihan helmiäkin pujotella selkää säästäen – kunhan muistaa kerätä pyörylät patjalta ennen nukkumaanmenoa 🙂

    Terveisin “Se joku”

Kommentointi ei ole käytössä.