Mielipide: Lääkkeetöntä kivunhoitoa?

Teksti: Kirsi Marjaana Räsänen

Nyt ylistetään lääkkeetöntä hoitoa kroonisessa kivussa. Ne menetelmät ovat varmaan ihan hyviä LISÄHOITOJA ja joillekin ne voivat toimia ainoanakin hoitona. MUTTA: monet kipukroonikot eivät kertakaikkiaan pärjää ilman lääkitystä (enkä nyt puhu “buranasta”). Toimintakyky voi olla juuri näiden lääkkeiden varassa. Eikö kuitenkin tavoitteena ole tukea ihmisen jäljelläolevaa toimintakykyä? Minua pelottaa aivan kauheasti tulevaisuus; mikä se on? Tuskainen makaaminen sohvalla? Liikuntakyvyttömyys?
Minulle lääkkeet ovat toistaiseksi taanneet sen, että voin liikkua. Hoitaa kuntoani ja näin omalta osaltani pitkittää kehoni toimintakykyisyyttä ja hidastaa rappeutumista ja harrastaa lääkkeetöntä itseni hoitamista lääkkeiden ohella.

Tosiasia on se, etteivät ainakaan minun kipuni tottele musiikkia, meditaatiota, rentoutusharjoituksia. Positiivinen ajattelukaan ei paranna minua, vaikka koetan olla ajattelematta kipujani aina kun ne sallivat sen. En völly kivuissani, ne ovat osa elämää, sanoivatpa viisaat ja oppineet mitä tahansa. Niitä ei saa pois ajattelemalla positiivisesti, niitä ei voi hyväksyä (se on alistumisen toinen nimi), mutta niihin voi koettaa sopeutua ja sopeuttaa elämäänsä. Usein elämän syrjässä kiinni pysyminen vaatii lääkitystä, oikeinkäytettyä lääkitystä. Amerikkalaisperäinen opiaattikammo on rantautunut Suomeen ja alkaa kantaa hedelmää. Kiitos väärinkäyttäjien. Asioita pitäisi kuitenkin ajatella siltä kantilta, että on olemassa väärinkäyttäjiä ja OIKEINKÄYTTÄJIÄ. Miksi kipukroonikoita pitäisi rangaista pahasta, jonka narkomaanit tekevät? Emme me ole syyllisiä heidän valintoihinsa. Me emme ole niitä tehneet.

Kipu ei jalosta, ei kirkasta kruunua. Se on kärsimystä, vaikka jotkut viisaat koettavat työntää lähes koko kivun kokemuksen pelkästään potilaan psyykeen. He eivät ole kokeneet kipua, eivät niinkuin kroonikot. Heidän on helppoa psykologisoida koko ilmiö. Kipu on korvien välissä, sillä aivot ovat keskushermoston pää, pääasiassa.
Itseni tapaan moni muukin kipukroonikko on kokeillut lähes kaikkea saatavillaan olevaa lääkkeetöntä hoitoa (johon on varaa). Onko toiminut? Useimmiten ei. Epätoivoissani olen tarttunut homeisiinkin oljenkorsiin ja saanut palkakseni vain allergisen nuhan. Jotkut korret ovat kantaneet hieman, mutta nekin vain oheishoitoina.

Olin itse aluksi erittäin lääkevastainen ihminen, en halunnut mitään (enkä suoranaisesti halua nytkään, mutta vaihtoehtoja EI ole enää) kipulääkitystä. Mutta kun en enää kipujeni takia päässyt ylös vessanpöntöltä ja käveleminen pisti itkemään, oli pakko taipua.
Vaikka olen liikkunut ja koettanut hoitaa kroppaani, kivut etenevät. Lääkkeet eivät sitä pysäytä, se on fysiologinen prosessi, mutta auttavat sietämään sitä ja elämään mahdollisimman normaalia elämää.

Olen niin peloissani, että puntit tutisevat. Sydän hakkaa kauhusta. Mitä meille kroonikoille tulee tapahtumaan. Pelkään itseni ja kaikkien kaltaisteni puolesta. Tehdäänkö meistä kaikista päihdehoitajan asiakkaita? Jätetäänkö meidät heitteille jumppaohjeiden kera? En suinkaan vastusta jumppaa, mutta helvetin kipeänä sitä on mahdotonta tehdä. Oma hoitoni on sujunut hyvin tähän asti, mutta mitä jatkossa? Omalääkärini tk:ssa tietää ja tuntee minut, luottaa minuun. Mutta omalääkärijärjestelmän rippeitä ollaan ripeästi purkamassa. Mitä sitten, kun joka kerta onkin eri lääkäri? Reseptin uusija ei tunne tarinaa?

Me emme syö lääkkeitä huviksemme, emme saa niistä euforiaa. Se, mikä väärinkäyttäjillä menee euforisen tunteen saavuttamiseen, menee meillä kivun laannuttamiseen. Onhan se eräänlaista hyvänolontunnetta sekin, mutta ei verrannollista.

Vaikka käytän välillä me -muotoa, voin puhua vain omasta puolestani tarkkaan. Olisin mieluummin terve, olisi paljon mieluisampaa, jos 15 vuotta sitten ei olisi tapahtunut kolaria, joka rikkoi minut. Pitäisin mieluiten pääni kristallinkirkkaana, olisin kivuton ja käyttäisin kroppaani paljon monipuolisemmin. Kävisin töissä, harrastaisin asioita, jotka ovat lähellä sydäntäni. Nyt ne aiheuttavat kipua, enkä voi harrastaa niitä täysipainoisesti. Lääkkeitä on pakko syödä, jotta pystyy elämään. Näin se vain on. Muuten eläminen latistuu olemisen tasolle, tuskallisen olemisen. Kuka sellaista haluaa? Kysyn vain.

15 kommentti

  1. Täyttä asiaa. Jos kipu jätetään hoitamatta, se on ihmiskidutusta lääkäreiden taholta. Hyvä kivunhoito tulisi olla itsestäänselvyys.

  2. Taistelin pitkään kipulääkityksen aloittamista vastaan, mutta löysin itseni pisteestä jossa vaihtoehtoina oli kivun lieventämisen yrittäminen lääkityksen avulla tai totaalinen elämänhalun menettäminen. Lapseni ovat ansainneet elävän äidin. Vaikka sitten lääkkeiden haittavaikutusten alla olevan.

  3. Hei

    Tekstistä ei ilmene onko kyseessä selkäkipu vai mikä krooninen kipu on kyseessä..?

    1. Ei kai sillä ole väliä, missä kipu on? Itselläni on neuropaattista kipua kasvoissa, niska-hartiaseudulla sekä molemmissa alaraajoissa. Joka ikinen niistä kivuista on erilaista ja jokainen niistä invalidisoi minua. Kasvojen hermosärky on pahin, vaikka se tuskin kuullostaa siltä. Jos kipu haittaa normaalia elämistä, se on merkitsevää ja tulee hoitaa.

  4. Itse olen aivan samalla tavalla kauhuissani kuin Kirsi. Vaikka haittavaikutukset vaivaavat kärsin niistä mieluummin kuin kivusta joka estää kaiken liikkumisen ja kivan elämisen.
    Ei kai sillä Jerry ole väliä onko krooninen kipu selässä vai muualla kun sitä on? Kyllä kipuihminen ymmärtää milloin “kannattaa” pitää kylän apoteekia pystyssä ja milloin joku toinen (kroonikko tai ei) kokee sen rentoutuksen tms. sopivammaksi.

  5. Jokainen ihminen ja vaivat ovat erilaisia. Sitten kun kipu on niin kova, ettet pärjää ilman lääkkeitä ei ole muuta vaihtoehtoa, kun syödä niitä tai ampua kuula kalloon. -turhaan leikkiä urheita. Kipupotilaita tekee 390 itsemurhan jokavuosi. Miettikää sitä ennen kuin arvostelette.

  6. Kokemuksesta tiedän, että tuo kirjoitus on täyttä totta. Itsekin olen ollut koko elämäni lääkevastainen, äärimmäisessä hädässä olen jotain ottanut. Nyt polvinivelleikkauksen jälkeen, josta nyt neljä kuukautta, olen joutunut käyttämään kipulääkkeitä. Jos en käyttäisi, olisi jatkuvaa särkyä ja se on vihoviimeistä, sitä ei kestä. Minulla on tosin pikku hiljaa alkanut pientä valoa tunnelin päässä näkyä, että tämä saattaa tästä iloksi muuttua ja voin jättää lääkkeet pois, ainakin toivon niin. Toivossa on hyvä elää. 🙂

  7. Erittäin painavaa tekstiä KiraiMarjaanalta. Tällä hetkellä itse elän jatkuvissa kivuissa, välillä kovissakin. Kuitenkin oma ratkaisuni on lääkkeetön kivunhoito ja tämä on siis oma ratkaisuni. Minulle etsittiin sopivia estolääkityksiä oman aikansa, mutta ne veivät toimintakuntoni alas, joten olen tehnyt oma ratkaisuni.

    Tällä hetkellä olen päivittäin tekemisissä kipuihmisten kanssa, tiedän paljon heidä elämästään ja toimintakunnostaankin. En missään tapauksessa hyväksy sitä, että ihmisiltä viedään ihmisarvo, viemällä heidän ainoa linkkinsä edes jollain lailla terveempään ja toimivampaan elämään. Ei nämä kivut ole niiden syytä, joilla on kipuja, vaan yleensä niiden syytä, jotka luulevat hallitsevansa kipuihmisten elämää parempana. Siis hallitsemalla, viemällä heiltä pois sen ainoan mahdollisuuden. tulla itsenäisesti toimeen yhteiskunnassa, mistä tällä hetkellä ollaan muutenkin viemässä pois se kaikki, minkä vuoksi elää.

    Lääkkeetön, pakotettu kivunhoito tulee yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin tietyt tahot osaavat arvatakaan. Joskus toivoisi itsekin, että tahot, jotka tällaisia ratkaisuja hakevat, joutuisivat itse kokemaan saman kuin mekin joudumme. Vain ja ainoastaan ihminen, joka kokee krooniset kipunsa jokapäiväisessä elämässään, voi tietää mitä se kipu oikeasti on. Onko siis se taho, joka ei asiastamme tiedä, oikeutettu päättämään, ilman suostumustamme, elämämme tärkeimmistä asioista.

    Annetaan siis myös kipuihmiselle mahdollisuus olla täysivaltainen yhteiskuntamme jäsen.

  8. Ihmisen toimintakykyä ei saa riistää vetoamalla riippuvuusriskeihin. Lääkkeen tarvitsevuus on eri asia kuin päihteellinen käyttö. Nämä määritelmät halutaan tahallisesti käsittää väärin.

  9. Monta vuotta kipua, kaikki laitettiin masennuksen piikkiin. Vihdoin löytyi lääkäri joka löysi syyn ja antoi toimivan lääkityksen. Tällä on menty kolme vuotta. Elämänhalu alkoi palautumaan ja toimintakykyä tuli takaisin. Oli upeaa että vihdoin minua uskottiin! Pystyin jonkin verran jopa harrastamaankin pitkästä aikaa!
    Terveyskeskuksessa lääkäri vaihtui ja kuviot meni uusiksi. Hän ei uskalla kirjoittaa kipulääkkeitä joiden avulla olen selvinnyt viimeiset kolme vuotta. Hän laittoi minut kipupolille jossa todettiin että kaikki kipulääkkeet tulisi lopettaa (!). Avuksi tähän minun tulisi tehdä rentoutusharjoituksia, saada fysioterapiaa ja psykoterapiaa. Lisäksi aloitettaisiin epilepsialääke kipukynnyksen nostamiseksi. Itkien kerroin etten halua takaisin lähtöruutuun jolloin en enää halunnut elää koska kipu täytti koko elämäni. Lääkärin milestä en kuitenkaan jäisi yksi asiassa koska olisi nämä tukitoimet tukena. Minulla loppui nelivuotinen psykoterapia 1,5v sitten, sitä en todellakaan usko Kelasta enää saavani kuten en ole saanut hakemaani fysioterapiaanikaan. Tuo epilepsialääke osoittautui minulle sivuvaikutuksineen epäsopivaksi. Minulle sanottiin etten jäisi yksin….minut kirjattiin ensimmäisen käynnin jälkeen pois ja paluu takaisin terveyskeskukseen lääkärille joka ei osaa minua auttaa.
    Olo on epätoivoinen, vielä minulla on kipulääkkeet vähäksi aikaa mutta mitäs sitten? Joka paikassa on luettu kuinka kipulääkkeet itsessään aiheuttaa kipua- tutkimuksen tuloksista. Sitä noudatetaan kuin raamattua. Tosiasiassa kyseessä oli ROTILLE tehdyt kokeet joista joillekin mahdollisesti kipu lisääntyi. Tämmöisen tutkimuksen takia (?) en saa enää tarvitsemaani hoitoa. Nyt jo on masennus pahentunut koska tulevaisuus näyttää mustalle, pelkään etten tule jaksamaan enää kipuhelvetissä.
    Ihminen ei ole enää yksilö terveydenhoitdon rattaissa, kaikki toimenpiteet perustellaan jollakin “valtaväestölle” tehdyllä tutkimuksella ja se määrää voinko saada hoitoa/lääkitystä riippuen tutkimustuloksista.

  10. Kyllä lääkkeitä täytyy voida käyttää, jos auttavat. Minulls krooninen selkäkipu jäi leikkauksen jälkeen, myös nivelrikko ja fibromyalgia aiheuttavat paljon kipuja. Olen nyt eläkkeellä ja kipuvuosia on takana 23 vuotta. Lääkitys kipukynnyksen nostoon Klotriptyl mite 3 tabl illalla, unilääke ja kipulääkkeenä Tradolan , joka ei enää auta. Ei myöskään Oxicontin.Saan apua fysioterapiasta, hoitavasta laserista ja hermoratahieronnasta.
    Itse täytyy liikkua, vaikka sattuu. Teen tietyt jumpat, venyttelyt tosi tärkeitä ja uiminen/vesijuoksu auttaa. Saunassa en voi käydä enkä siedä lämpöhoitoja.
    Välillä on kuitenkin päiviä, jolloin en nouse sängystä, olen tosi kipeä, kuin tiejyrän alle jäänyt. Silloin mikään ei auta ja odotan seuraavaa päivää, joka ehkä on helpompi
    Mieheni tekee paljon kotitöitä. Siitä hänelle suuri kiitos.
    Liityin juuri yhdistykseen, koska kaipaan vertaisia. Te ymmärrätte mistä puhun ja miltä minusta tuntuu ja päinvastoin. Pidetään yhteyttä ja koettakaa jaksaa arjen keskellä.
    T. Marjaleena

  11. Kaikkein naurettavinta ovat kipuklinikan kommentit, ettei julkinen puoli enää määrää lääkekannabista (jota on ollut muutenkin erittäin vaikea saada). Itselläni eivät ole 15 v. aikana toimineet mitkään lääkityskombinaatiot; on kokeiltu kaikkia mieliala- ja epilepsialääkkeitä. Näiden sivuvaikutukset ovat olleet tod. järkyttäviä ja lamaavia. Oxycontinilla tulen toimeen, silti on päiviä jolloin en pääse sängystä ylös. Kivut ovat niin rajuja ja monialaisia, koska diagnoosejakin on useita. Järkyttävintä on kipupoliklinikan suhtautuminen: kun mikään lääke (tai lääkkeetön hoito) ei tehoa, olenkin henkisesti sairas. Jouduin itse hankkimaan lausunnot sekä psykologilta että johtavalt a psykiatrilta, että olen tervejärkinen. ;;)
    Useiden, maailmalla (ei tietenkään Suomessa) uutisoitujen tutkimusten mukaan lääkekannabis (varsinkin CBD-pitoisuudeltaan 1:1 THC:n kanssa) vaikuttaa suurimmalla osallla kipupotilaista positiivisesti monella eri tavalla. Kipujen lieventymisen lisäksi muukin elämänlaatu paranee huomattavasti. Lääkekannabiksella olisi vähemmän sivuvaikutuksia kuin opioideilla, siihen ei jää koukkuun eikä kukaan ole koskaan kuollut yliannostukseen. Miksi sitä siis ei määrätä?
    Vastaus onkin selkeä: koska eräs rouvasihminen saa runsaasti taloudellisia etuuksia Big Pharman rahoittamana, ei hänellä tietenkään ole halua määrätä kasvia, joka myös saattaa parantaa osan varsinaista sairauttakin! Suosittelen tutkimaan asiaa, jokainen itse kohdallansa. On naurettavaa ajatella, että Suomi on jäämässä koko Euroopassa jälkeen mm. kivunhoidossa kannabiksen laillistamisaallon jo alkaessa muualla. Käsittämätöntä, ettei lääkekannabista edelleenkään oteta vakavasti ja tosissaan huomioon hoitona. Vielä käsittämättömämpää on lääkkeettömän hoidon pakkotuputus, samoin mielialalääkkeiden pakkosyöttö (itse onneksi pääsin tästä eroon kokeiltuani 10 v. aikana kaikkia lääkityksiä, osin kahteen kertaan, koska hoitavat lääkärit eivät ensimmäisellä kerralla uskoneet kenenkään voivan huonosti esim. tietystä lääkekombinaatiosta…
    Kipupotilas ei koskaan parane kokonaan, joten meidän ON vaadittava sitä hoitoa, jota yleisesti on muuallakin maailmassa saatavana. Mikäi Suomi haluaa olla taantumuksellinen peräkyllä, on ilmeisesti muutettava Eurooppaan hoidon ja lääkityksen perässä! En olisi ainoa – lähipiirissä jo puolenkymmentä perhettä on muuttanut mm. Saksaan, Hollantiin ja Belgiaan. Itse lähden vielä tämän vuoden puolella, mikäli lääkitys ei enää järjesty.
    Terveiden on helppo määräillä, koska he eivät tilanteita tunne.

  12. Erittäin hyvin kirjoitettu ja voit käyttää huoletta me muotoa, kuin minun ajatukset siinä on.
    Itse kärvistelen 3 harvinaisen kipua aiheuttavan sairauden tai ominaisuuden kanssa ja jos voisin kivut saada hallintaan muuten kuin opiaatein niin sen ihan varmasti tekisin, ja joisi lasin kylmää siideriä juhlistaakseni sitä, edellisestä kun on jo vuosia aikaa.
    Onneni on tähän asti ollut se että olen suht helposti lääkkeeni saanut kun kivuille löytyi nimet jotka löytyy lääkärikirjoista. Mutta se pelko että lääkkeettömyys on oleva käypähoito. Tiedän etten kestä näitä kipuja ilman lääkkeitä, tiedän myös sen että en kivuttomaksi tule edes lääkkeillä, en sitä edes havittele, vain sen verran lääkkeitä että koen olevani ohjaksissa kivun suhteen ja etten joudu päivystykseen ihmeteltäväksi…
    Ehkä siinä kohtaa jos tämä painajainen toteutuu, rupean harrastamaan sitten hyötykasvien kasvatusta, niistä kuulemma avun saa.

  13. Kirjoitin pitkän jutun, vaan bittiavaruus kaappasi sen (?) Joten jahka jaksan…. mahdollisesti yritän uudelleeen….

  14. Asiallinen juttu.
    Kivunhoidon nykykäytäntö on se, että erityisesti psykologit ovat luoneet oman kaavan kipupotilaista. Kipupotilaiden ei nähdä olevan yksilöitä, vaan he ovat yhtenäinen joukko ihmisiä, joilla on haitallisia luuloja ja asenteita, passiivinen ote omaan elämäänsä ja kivunhoitoon, vähäiset mielenhallintakeinot, masennusta ja ahdistusta, kielteiset asenteet liikuntaa ja mielihyvää tuottavia asioita kohtaan ja kyvyttömyys rentoutua, liian alhainen kivunsietokyky ja vähäiset voimavarat kaikissa mahdollisissa asioissa.

    Tämä narratiivi näkyy myös Käypä hoito -suosituksissa, sanalla sanoen hoitotahojen näkemys kipupotilaista on negatiivinen.

    Kun tältä pohjalta potilasta ryhdytään käsittelemään, ei lähtökohtana tietenkään ole lääkehoito, vaan tuon kuvitellun asenteellisen ja negatiivisen kipupotilaan mielenmuokkaus.

    Vaikka monessa tapauksessa potilaan tilanne olisi korjattavissa sopivalla lääkityksellä, käytetään näiden kuviteltujen haitallisten piirteiden poiskouluttamiseen aikaa ja rahaa sellainen määrä, joka on täysin järjen tuolla puolen.

    Itse voisin tämän kaiken sijaan esittää esim. kipupolien psykologeille seuraavat kysymykset: miksi ammttikunnallanne on haitalliset ja negatiiviset näkemykset kipupotilaiden voimavaroista? Miksi ammattikunnallanne on haitallisia käsityksiä ja harhaisia luuloja siitä, ettei lääkehoito auttaisi? Käsittellettekö koskaan oman ammattikuntanne sisällä omia asenteitanne ja luulojanne mitä kipupotilaisiin tulee? Monessa yhteydessä mainitaan, että mikäli potilaalla on kielteinen asenne fysioterapiaa kohtaan, ei fysioterapia myöskään auta. Miksi näin ollen itse puhutte potilaille kielteisesti lääkehoidosta ja taivuttelette potilastakin uskomaan, ettei lääkehoidolla ole tehoa?

Kommentointi ei ole käytössä.