Yli miljoona suomalaista elää kroonisen kivun kanssa.

Koestimulaattoripotilaan sielun- ja ruumiintilat

Teksti ja kuva: Kirsi Marjaana Räsänen

Kauhua ennen aamunkoittoa

Ennen koestimun asennusta minua pelotti aivan kauheasti. Tunnetilat aaltoilivat kuin aava meri ja epäilykset kirkuivat lokkeina ulapan yllä.

Eniten pelkäsin sitä, ettei stimulaattorin johdinta saada ujutettua ruotooni. Selkäni näet luudutettiin 2003 ja kohdassa, jota kutsun Rautaesiripuksi, on arpikudoksen aiheuttamaa ahtautta. Pelko oli erittäin todellinen ja käsinkosketeltava, sillä tämä stimulaatiokokeilu tuntui viimeiseltä oljenkorrelta, johon tarttua. Siihen linkittyy toivo siitä, että onnistuessaan stimulaatio voi parantaa elämänlaatuani ja ehkä voisin myös keventää raskaahkoa lääkitystäni, toivo saada kirkkaampi pää.

Pelko ja Toivo siis tanssivat piripolskaa päässäni, pelkäsin epäonnistumista ja samalla Toivoni kuolemaa. Ja tietenkin pelkäsin pelkoa itseään, sitä etten kestäisi epäonnistumisen tuomaa pettymystä.

Tavallisesti olen rynninyt leikkauksiin luottavaisena ja lähes pelotta. Luottamuspulasta ei nytkään ollut kyse, sillä tiesin lääkärini tekevän kaikkensa onnistumisen eteen. Lähtökohtanihan on, etten voi mennä mihinkään operaatioihin ilman luottamusta.

Pöydällä

Keskiviikkona 29.3 kello 7.00, piti ilmoittautua sairaalassa. Sain potilasrannekkeen ja minut ohjattiin vaihtamaan ylleni, ah niin tutut ja tyylikkäät, sairaalavaatteet.

Saatuani esilääkkeeksi Panadolin, minut kärrättiin sängyllä operaatiohuoneeseen. Sain koko ajan erittäin hyvää ja ystävällistä kohtelua. Kapusin pöydälle vatsalleni. Minulle laitettiin tippa, jotta asennus voitaisiin tehdä antibioottisuojassa. Kyseessähän on kuitenkin vierasesineen laittaminen kehoon.

Itse operaatio aloitettiin sillä, että lääkäri määritteli paikat, joista piuha punktoitaisiin epiduraalitilaan ja mistä kohden se tuotaisiin ulos. Sitten oli paikallispuudutuksen vuoro. Tunsin pienenpieniä pistoksia selässäni, vaikka minulle sanottiin puuduttamisen olevan melkeinpä touhun ikävin vaihe.

Sitten lääkäri aloitti piuhan asennuksen. Ensimmäisestä punktiokohdasta ei päästy läpi haluttuun paikkaan, eikä toisesta, eikä kolmannestakaan. Epätoivoni kasvoi pistos pistokselta. Melkein itkin. Olin varma, että pahimmat pelkoni käyvät kuin käyvätkin toteen, valmistauduin pettymään. Hoin mielessäni mantran lailla: ”ota vastaan se, mitä annetaan”.

Lääkäri halusi kuitenkin kokeilla vielä yhtä, hieman epätavallisempaa punktiokohtaa ja kas kummaa, piuha liukui paikoilleen! Koin tietynlaisen erävoiton tunteen. Sota ei ollut ohi, mutta yksi mörkö oli selätetty.

Elektroidipiuha tarkistettiin ja se oli kunnossa. Sähkön johtumista kipualueelle alettiin testata. Tunsin kihelmöintiä juuri siellä, missä pitikin. Sen jälkeen elektroidipiuha tunneloitiin kylkeen, mistä se nyt pistää ulos ja on kytkettynä ulkoiseen stimulaattoriin. Koko operaation aikana en tuntenut fyysisesti juuri mitään. Puudute oli erittäin tehokasta, en olisi uskonut noin vähäisiin tuntoaistimuksiin. En pelännyt kipua, vaan luulin sen olevan tosiasia, siksi hämmästyinkin homman kivuttomuutta.

Heräämössä minut ohjeisti laitteen käyttöön sitä valmistavan firman edustaja, joka oli ollut salissakin mukana. Tekniikka vaikutti loogiselta ja minunkin umpipuiseen päähäni uppoavalta. Kaukosäätimellä voin ohjailla stimulaattorin antaman sähkoimpulssin voimakkuutta ja leveyttä. Vaikutti riittävän yksinkertaiselle, olenhan vuosia käyttänyt TENS -laitetta. Tämä on ikäänkuin kehonsisäinen ja tarkemmin kohdennettu versio siitä. Noin yksinkertaistettuna.

Seuraava osoitteeni olivat nojatuolit kotiutusyksikön luona. Siellä sain leipää ja kahvia. Sairaanhoitaja kävi vielä juttelemassa kanssani ja varmistamassa, että olin tajunnut ohjeet. Sitten pääsin kotiin. Sairaalakokemus oli positiivinen, tapasin vuosien varrella tutuksi käyneitä hoitajia, yksi jopa halasi minua. Se lämmitti mieltä. Muutenkin kohtelu oli inhimillistä ja reipasta, minut huomioivaa.

Home sweet home

Kotona olen hieman kuutamolla. Keho on jotenkin muuttunut, se ei ole ennallaan. Se on kaukosäädettävä. Ihmetys iskee oikeastaan vasta nyt. Mutta niinhän se ruukkaa olemaan, sytytys on vähän hidas.

Nyt pitäisi oppia hallitsemaan tätä uutta osaa. Toipua operaatiosta, haavakivuista, selviytymään arjesta, testaamaan laitetta, kuulostelemaan, suoriutumaan kolossaalisesta suoja – antibioottikuurista. Kaksi viikkoa pahoinvointia. Ja vielä; valmistautumaan uuteen operaatioon.

Stimulaattorin kaukosäädin

Olen antanut laitteelle lempinimen Stimu. Minulla on taipumus nimetä kaikkea, miksei tätäkin? Aikoinaan minulla oli väliaikainen suojaava avanne ja nimesin sen Tamagochiksi.

Stimu tuntuu auttavan, vaikka haavakivut vielä vaivaavatkin ja haittaavat arviointia. Katsoisin kuitenkin, että tästä olisi minulle apua. Siksi toivon, ettei mitään komplikaatioita tulisi ja pysyvä laite päätettäisiin asentaa.

Ensimmäiset päivät ovat menneet pitkälti lepäillessä, pienien ulkoilujen merkeissä, elokuvia katsellen ja lukien sekä neuloen. Ja tietenkin tuttavuussuhteen luomiseen Stimun kanssa. Olen testaillut asetuksia ja hakenut ”sitä” oikeaa, mutta olen huomannut, että tässä suhteessa olen polyamoristi. En voi tai osaa nostaa mitään yksittäistä kultaiseen tuoliin, vaan pidän monista. Sehän lienee rikkaus.

Tämä projekti ei ole mikään kakun pala, tiesin sen jo tähän lähtiessäni. Liian suuret odotukset ovat myös kohtalokkaita. Perusajatukseni oli pelonsekainen varovainen toiveikkuus. Sillä radalla täytyy jatkaa, sillä pysyvä stimulaattori ei ole vielä minun. Loppupelissä lääkäri määrää ja lääkäri säätää, mitä saan tai en saa.

Elän siis mielenkiintoisia aikoja ja päässäni pyörii miljoonia ajatuksia, olen hiljainen ja itseeni käpertynyt. On niin paljon asioita prosessoitavana, että kovalevy meinaa välillä kuumeta liikaa. Läheisille voi siis olla hieman raskasta seurata jurottamistani, mutta onneksi tämä on väliaikainen välitila.

Tässä nyt jännitän, mikä lopputulos tukee olemaan, se ratkeaa 11.4, kello 11.00. Siihen saakka mennään hetki kerrallaan. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Näinhän se elämässä menee, varsinkin kipupotilaan elämässä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä:

Yhteystiedot

Suomen Kipu ry

Suomen Kipu ry
Sepontie 3 th 4
02130 Espoo
puh. 045 129 0707
toimisto(at)suomenkipu.fi

Toimisto avoinna
ma–to kello 10–14

Kaisa Hirn
järjestökoordinaattori
045 355 2825
kaisa.hirn(at)suomenkipu.fi

Hallituksen yhteystiedot



Punainen ilmapallo -kampanja

activemedi-logo

Tilaa ActiveMEDI tuotteet tästä ja tue meitä.


Tilaa kroonisen kivun ensitieto-opas tästä
Katso kipudokumentti
Katso kipudokumentti Kivun kasvot

Tukipuhelin

Haluatko keskustella kivusta?

Voit soittaa kipuvertaiselle tiistaisin ja torstaisin klo 17–19

050 464 4333

Äijälinja-tukipuhelin

maanantai-iltaisin klo 18–20

050 327 5396

Svenska stödlinjen

Tisdagar och torsdagar 17–19

045 170 7541

Voit myös lähettää sähköpostia osoitteella:
tukilinja(at)suomenkipu.fi


Kalenteri

elo
17
to
14:00 Salon vertaisryhmä kokoontuu syk... @ Salon SYTY ry tilat
Salon vertaisryhmä kokoontuu syk... @ Salon SYTY ry tilat
elo 17 @ 14:00 – 16:00
Marja-Liisa Laine Gsm: 040 053 4788 Pertti Laine salo@suomenkipu.fi Vertaistukiryhmä Kokoonnumme torstaisin,  klo  14-16 Salon SYTY ry:n tiloissa, Helsingintie 6 (katutaso). Lisätietoja Marja-Liisalta
elo
21
ma
16:30 Valkeakosken vertaisryhmä kokoon... @ Kyläpaikka
Valkeakosken vertaisryhmä kokoon... @ Kyläpaikka
elo 21 @ 16:30 – 18:30
Aluevastaava Kaisa Lahtinen p. 040-7212868 Ryhmän ohjaaja Kristiina Tynskä p. 040-8319877 valkeakoski@suomenkipu.fi Vertaisryhmä Kokoonnumme maanantaisin, kuukauden ensimmäinen tapaaminen klo 17.30 – 19.30: Hoiva- ja kuntoutusyksikkö Hoikun, luentosalissa, Kirkkotie 8, 37600 Valkeakoski Ja kuukauden toinen tapaaminen klo[...]
17:00 Kaarinan vertaisryhmä kokoontuu ... @ Kokoustila
Kaarinan vertaisryhmä kokoontuu ... @ Kokoustila
elo 21 @ 17:00 – 19:00
Aluevastaava Kaarina Koli Gsm: 040 521 1419 kaarina@suomenkipu.fi Vertaisryhmä Kokoonnumme maanantaisin klo 17-19. Osoite: Paraistentie 17, Kokoustila. Tila on esteetön, mutta ovet lukossa, avataan klo 16.45. Jos saavut klo 17 jälkeen, soita Kaarinalle.
elo
22
ti
17:00 Hämeenlinnnan vertaisryhmä kokoo... @ Voutilakeskus
Hämeenlinnnan vertaisryhmä kokoo... @ Voutilakeskus
elo 22 @ 17:00 – 19:00
Ryhmänvetäjät Taina Jalasto Gsm: 040 760 6772 Simo Jalasto Gsm: 040 860 9443 Vertaistukiryhmä Kokoonnumme tiistaisin parillisilla viikoilla klo 17 – 19, Voutilakeskuksessa, Pollentie 35
elo
23
ke
17:00 Lappeenrannan vertaisryhmä kokoo... @ Kuutinkulma
Lappeenrannan vertaisryhmä kokoo... @ Kuutinkulma
elo 23 @ 17:00 – 19:00
Aluevastaava Tapio Tiittanen Gsm: 0458418984 Ryhmänvetäjät Tiia Koikkalainen  Gsm: 044 567 25 72 Maritta Taskinen Gsm: 040 518 36 41 Vertaistukiryhmä Kipuklubi kokoontuu joka kuukauden, neljäs arki keskiviikko, klo 17 – 19. Kuutinkulmassa, Valtakatu 23, Lappeenranta

Olemme Facebookissa

Vastine 25.7. Helsingin Sanomissa olleeseen pääkirjoitukseen:
Lääkkeiden päihdekäyttö on ongelma myös Suomessa.

Kipupotilas ei ole lääkkeiden väärinkäyttäjä

On ensiarvoisen tärkeää erottaa lääkkeiden viihde- tai väärinkäyttö kipupotilaan lääkityksen tarpeesta. Kipukroonikko ei käytä opiaattipohjaista lääkitystä nostamaan mielihyvää vaan koittaa sillä turvata toimintakykynsä.

Lääkitys on erikoislääkärin ja moniammatillisen tiimin tarkkaan suunnittelema, hakemalla haettu. Tätä lääkitystä ei pidä muuttaa vain siksi, että suositukset tai yleinen mielipide eivät soisi vahvojen lääkkeiden määräämistä tai käyttämistä.

Lääkeriippuvuus ei ole oikea sana kipupotilaan hoidossa. Pitkävaikutteisella lääkityksellä pyritään siihen, ettei toleranssi nouse eikä lääkkeitä tällöin myöskään hankita lisää väärin perustein. Kotona oleva kipukohtauksiin auttava lääkitys vähentää myös ensiavussa käyntejä.

Hyvä, pitkäaikainen lääkärisuhde on kipupotilaalle lottovoitto. Huolestuttavaa onkin kipulääkäreiden määrän romahtaminen. Kipu ei ole hetkellinen kokemus vaan kokonaisvaltainen, usein elämänpituinen kumppani joka seuraa uskollisesti iästä riippumatta. Lääkäriopintoihin tulee niiden alusta lähtien lisätä kivun hoitoa.

Kipupotilas ei myy lääkkeitään koska tarvitsee niitä itse. Erityisesti vahvat kipulääkkeet tulee pakata läpinäkymättömään pussiin apteekissa jo ennen kassalle menoa jotta vältetään mahdollisten päihdekäyttäjien huomion herättäminen. Kipupotilas ei kaipaa lääkkeiden väärinkäyttäjää kotiovelleen.

Virpi Paasisalo
puheenjohtaja
Suomen Kipu ry
... Näytä enemmänNäytä vähemmän

Julkaistu 3 viikkoa sitten  ·