Yli miljoona suomalaista elää kroonisen kivun kanssa.

Sähköjänis

-Eli kipustimulaattoripotilaan elämää part deux: pysyvä stimu

Teksi: Kirsi Marjaana Räsänen

Kirjoitin aikoinaan tunnoistani koestimulaattorin kanssa, nyt tarina saa jatkoa, sillä minulle asennettiin pysyvä stimulaattori 11.4. Tämä oli elämässäni eräs iloinen tapahtuma, sillä en uskonut saavani pysyvää stimua, ennekuin se iskeytyi tajuntaani jo maatessani pöydällä valmiina asennukseen.

Kyborgin synty

Tunsin koko koeajan, että laitteesta on minulle apua ja se tuo elämänlaatuuni parannusta. Pelkäsin kuitenkin, ettei kokemukseni parannuksesta ole riittävä. Mennessäni pysyvän stimun asennukseen (tai vain väliaikaisen poistoon), matkalla saliin lääkäri kysyi, onko laitteesta ollut apua ja minä vastasin siihen innostuneena, että se on uusi jumalani. Lääkäri totesi silloin, että tuo lienee myöntävä vastaus, mennäänpäs asentamaan pysyvä laite.

Olin tietenkin haljeta onnesta, kun ajatus viimein painui paksuun kallooni. Asennus itsessään oli melko nopea ja kivuton toimenpide, vaikka se tehtiin paikallispuudutuksessa ja lihaani leikattiin, ison tulitikkuaskin kokoinen mötikkä implantoitiin vatsanahkani alle ja haavoja tikattiin. Puudutuksessa oli potkua ja lääkäri korosti sitä, että heti jos kipua alkaa vähänkin ilmaantua, älähdä, niin laitetaan lisää puuduketta.

Kotiuduin samana päivänä, pari tuntia operaation jälkeen. Olo oli yhä kivuton, sillä puudutuksen vaikutus ei vielä ollut mennyt ohi. Illemmalla haavakivut alkoivat ilmoitella itsestään, mutta onneksi ne sain hallittua vahvalla parasetamolilla. Pari ensimmäistä päivää meni makoillessa ja neuloessa (tuotin toipilasaikanani useamman pipon…) sekä huonoja leffoja katsellessa.

Muutaman päivän kuluessa piintynyt lenkkeilijä minussa heräili ja aloin hivuttaa itseäni liikkeelle. Vaikeaahan se aluksi oli, etenkin kenkien kanssa ilmeni vaikeuksia, jotka kaikki etenkin vatsan alueelta leikatut ymmärtävät.

Tavoitteellista toipumista

Hitaasti, mutta varmasti ja sinnikkyydellä kävelylenkit pitenivät ja keksin kenkälusikan käytön. Hoidin kävellen monia pieniä tärkeitä asioita, kuten apteekkireissuja ja näin sain konkreettisen syyn lähteä liikkeelle. Aluksi käveleminen ei ollut nautintoa, sillä haavakivut meinasivat puskea parasetamolipanssarin läpi. Hammasta purren, mutta kehoani kuunnellen raahustin kuitenkin eteenpäin ja pikkuhiljaa haavat paranivat, tikit otettiin pois ja kävely helpottui.

Nyt olen tehnyt jo pitkiä lenkkejä ja huomannut, kuinka stimulaattori auttaa. Se leikkaa terää hermokivuilta, jotka usein kiusasivat minua pitkillä kävelyillä ja tulivat lääkityksen läpi. Kaikki kipu ei ole hävinnyt, en ole kivuton, mutta kivuttomampi. Istuminen on helpompaa, aikaisemmin se oli melkoinen ongelma mystisen häntäluukivun vuoksi. Sen takia jouduin muutaman kerran turvautumaan sakraalipuudutukseen, joka auttoi aina pätkän kerrallaan eteenpäin. Niitä ei kuitenkaan voi antaa loputtomiin, joten silläkin perusteella stimu oli hyvä ratkaisu.

En ole huomannut stimulaattorin rajoittavan elämääni juuri mitenkään. Alussa oli puolentoista kuukauden mittainen kehon äkkinäisten kiertoliikkeiden kielto, mikä pisti hieman tönköksi ja varovaiseksi. Mutta sekin oli vain määräaikainen varotoimi, että epiduraalitilassa majaileva elektroidipiuha kerkeää asettua taloksi oikealle paikalleen.

Kehonkuvaan laite aiheutti hienoisen hämmennyksen, se näet pullottaa vähän näkyvillä vasemmalla ylävatsallani. Asiasta tietämätön ei ehkä huomaisi koko asiaa, mutta minä huomaan, minä tiedän. Ensin koin itseni rumaksi, mutta asiaa mietittyäni tuumin, että niin kauan, kun kyljestä ei roiku kamelia, asia on ok. Se on vain pintaa ja se, mitä laite pinnan alla tekee, on merkityksellistä.

Nykytila

Toivuttuani olen elellyt ihan normaalia elämää: laittanut ruokaa, tehnyt kotitöitä, kävellyt, retkeillyt ja iloinnut siitä, että pystyn retkeilemään, tehnyt puutarhahommia pieninä annoksina, kirjoittanut, kulkenut junalla, osallistunut kokouksiin ja koulutuksiin, tehnyt lehteä, leikkinyt koiran kanssa, kuntopyöräillyt ja tuunannut vaatteita. Elämä ei siis sinällään ole muuttunut, siitä vain on tullut siedettävämpää kipujen suhteen.

Käytin aikaisemmin usein TENS –laitetta, jossa iholle laitetaan elektroidilätkiä kipukohtiin ja annetaan sähköä sitä kautta. Silloin tunsin olevani kovasti sidottu piuhoihin, vaikka laite onkin mukana kannettava. Erityisesti junamatkoilla, mitä ovat olleet minulle yhtä helvettiä, käytin aina TENS:siä. Sen laitteen lätkät kuluvat käytössä, eivätkä käyttöikänsä lopulla enää oikein tartu, koska epätoivoisesti halusin aina jatkaa lätysköiden elämää, jouduin ääritilanteissa teippaamaan ne itseeni kiinni jeesusteipillä! Stimulaattori on paljon kätevämpi, ulkoisia piuhoja, tai jesaria ei tarvita enää, kaukosäätimellä voi säädellä annettavan virran voimakkuutta, taajuutta ja impulssin leveyttä.

Laite ei aiheuta hälytyksiä kaupoissa turvaporteista kulkiessa, mitä alussa vähän pelkäsin. Sain kuitenkin potilaskortin, jossa selitetään, mikä mahdollisen hälytyksen aiheuttaa. Tämä koskee lähinnä lentokenttien turvatarkastuksia, missä on paljon herkemmät laitteet.

Kaiken kaikkiaan olen siis hyvin tyytyväinen ja onnellinen siitä, että sain itseeni tämän laitteen. Kaikki, mikä voi tuoda helpotusta kipupiinaan, on kokeilemisen arvoista, sillä mentaliteetilla tähän rytinään läksin ja olen lopputuloksesta hyvilläni.


Lue myös Kirsi Marjaanan blogin ensimmäinen osa ”Koestimulaattoripotilaan sielun- ja ruumiintilat”

No Comments Yet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä:

Yhteystiedot

Suomen Kipu ry

Suomen Kipu ry
Sepontie 3 th 4
02130 Espoo
puh. 045 129 0707
toimisto(at)suomenkipu.fi

Toimisto avoinna
ma–to kello 10–14

Kaisa Hirn
järjestökoordinaattori
045 355 2825
kaisa.hirn(at)suomenkipu.fi

Hallituksen yhteystiedot



Punainen ilmapallo -kampanja

activemedi-logo

Tilaa ActiveMEDI tuotteet tästä ja tue meitä.


Tilaa kroonisen kivun ensitieto-opas tästä
Katso kipudokumentti
Katso kipudokumentti Kivun kasvot

Tukipuhelin

Haluatko keskustella kivusta?

Voit soittaa kipuvertaiselle tiistaisin ja torstaisin klo 17–19

050 464 4333

Äijälinja-tukipuhelin

maanantai-iltaisin klo 18–20

050 327 5396

Svenska stödlinjen

Tisdagar och torsdagar 17–19

045 170 7541

Voit myös lähettää sähköpostia osoitteella:
tukilinja(at)suomenkipu.fi


Kalenteri

elo
9
ke
17:00 Tampereen vertaisryhmä kokoontuu... @ Tampereen Seudun Vertaiskeskus
Tampereen vertaisryhmä kokoontuu... @ Tampereen Seudun Vertaiskeskus
elo 9 @ 17:00 – 19:00
Anu Wickholm Gsm: 050 912 8122 Marke Oksanen Gsm: 040 560 7872 Vertaistukiryhmä Kokoonnumme kuukauden 2. ja 4. keskiviikko klo 17 – 19 Tampereen Seudun Vertaiskeskus Mustanlahdenkatu 19 LH 8, 33210 Tampere. Ryhmä järjestetään yhteistyössä Suomen[...]
elo
14
ma
15:00 Turengin vertaisryhmä kokoontuu ... @ Tapaillakodin takkatupa
Turengin vertaisryhmä kokoontuu ... @ Tapaillakodin takkatupa
elo 14 @ 15:00 – 16:30
Aluevastaava Katja Parkkinen 044 547 6112 Vertaistryhmä Kokoonnumme parillisten viikkojen maanantaisin 15 – 16.30. Tapaillakodin takkatupa, Tapaillapiha 7A
elo
15
ti
17:30 Muuramen vertaisryhmä kokoontuu ... @ Muuramen terveyskeskus
Muuramen vertaisryhmä kokoontuu ... @ Muuramen terveyskeskus
elo 15 @ 17:30 – 19:30
Aluevastaava Ritva Johansson Gsm: +358 41 750 69 88 muurame@suomenkipu.fi Ryhmän ohjaaja Jani Köykkä Gsm: +358 45 1173 131 Vertaisryhmä Kokoonnumme Muuramen terveyskeskuksen kokoushuoneessa, Virastotie 10. Tiistaisin klo 17.30 – 19.30
elo
16
ke
17:00 Tampereen vertaisryhmä kokoontuu... @ Tampereen Seudun Vertaiskeskus
Tampereen vertaisryhmä kokoontuu... @ Tampereen Seudun Vertaiskeskus
elo 16 @ 17:00 – 19:00
Anu Wickholm Gsm: 050 912 8122 Marke Oksanen Gsm: 040 560 7872 Vertaistukiryhmä Kokoonnumme kuukauden 2. ja 4. keskiviikko klo 17 – 19 Tampereen Seudun Vertaiskeskus Mustanlahdenkatu 19 LH 8, 33210 Tampere. Ryhmä järjestetään yhteistyössä Suomen[...]

Olemme Facebookissa