Yli miljoona suomalaista elää kroonisen kivun kanssa.

Selkäydinneuromodulaattori ja sakraalineuromodulaattori, rakkaat stimuni

Kuva Virpi Paasisalo

MOT uutisoi ihon alaisten implanttien hurjasta miljardibisneksestä 25.11. Ohjelmassa oli kuvattuna myös minun väliaikaisen, eli kokeilua varten laitetun kehon ulkopuolisen selkäydinstimun asennus. Koejakso on sitä varten, että todellinen hyöty/haitta tulee myös potilaalle selväksi.

Kuten yleensä, asioilla on myös toinen valoisampi puoli. Itse olen kahden toimivan stimun voimalla käyvä. 2011 helmikuussa poistetun häntäluun seurauksena sain laajan lantionalueen hermopunosvaurion. Pääsin kipulääkärille jonojen ohi ja vahva hermokipulääkitys aloitettiin. Käytännössä konttasin koska istumaan tai kumartelemaan en kivuiltani pystynyt. Kaikkea kipua lääkkeillä ei saatu pois ja jo joulukuussa minulle asennettiin sakraalistimu. Sen tarkoitus oli lääkityksen ohella poistaa kipua. Ihan niin aurinkoisesti ei käynyt. Mutta sekin vähä mikä apu siitä oli, todettiin riittäväksi pysyvän asennusta varten. Istumavammainen olen vieläkin.

2016 helmikuussa ”napsusormen” hermon vapautuksessa sain koko vasemman käden hermovaurion. Onnekseni olen oikea kätinen. Toukokuussa olin menossa näytille leikanneelle kirurgille kun odotusaulassa törmäsin tuttuun käsikirurgiin, joka ihmetteli mitä siellä tein. Kerroin oireeni ja siinä käytävällä hän sanoi sen olevan selvä crps eli monimuotoinen alueellinen kipuoireyhtymä. Tämä kirurgi seurasi minua vastaanotolle ja ohjeisti nuorempaa laittamaan minut kiireellisenä jälleen kipupolille. Muutaman kuukauden odottelun jälkeen kipulääkäri tutkimuksineen asetti diagnoosiksi crps1. Hän muisti minulla jo toisen stimun olevan ja auttavan kipuun, joten hän laittoi lähetteen stimuja asentavalle lääkärille. Hänen vastaanotolleen pääsin 2018 helmikuussa. Siis kahden vuoden odottelun jälkeen, kun edellinen laitettiin vuoden sisällä. Toki minulla oli käytössä vahva lääkitys jolla pärjäilin.

Toukokuun 2018 lopulla koitti väliaikaisen selkäydinstimun asennus. Joskus keväämmällä olin jutellut MOT-toimittajan kanssa ja stimuista puhuttaessa tulin kertoneeksi odottavani asennusta. Toimittaja kysäisi, saisivatko tulla kuvaamaan ja lupauduin jos sairaala kuvauksen sallii.  Toimittaja sai luvan, ja niinpä istuin haastattelussa leikkausta odottaen sairaalassa. Asennus kuvattiin ja siitä oli pätkä MOT ohjelmassa. Toimittaja sekä kuvaaja kävivät syksyllä vielä kotonani kysymässä kuulumiasiani. Ajan puutteen, ja ehkä myös sensaatiohakuisuuden takia, haastatteluni oli ohjelmasta jätetty pois. Minun tapaukseni kun olisi kertonut suurimman osan potilaista stimuista avun saavan.

Asennuksessa sain hyvän kivunhoidon. Etukäteen oli tuskaillut tulisinko kivusta valittamaan, mutta näin ei käynyt. Tunsin ainoastaan puudutuspiikit. Tosin kritisoin näitä asennuksia päiväkirurgisina tehtävän. Kotona kun puudutus ja lisälääkitys loppui, löysin itseni päivystyksestä saamassa oxanestia lihakseen.

Kokeilujakson jälkeen kesäkuussa oli pysyvän akun asennus. Muistan varmaan ikuisuuden lääkärin lausahduksen salissa: ”Tuokaa se ladattava kun potilas on niin hoikka”. Tästä on myös merkintä omakannassa, joten tuo hoikkuus on sieltä aina luettavissa, vaikka elopainoni muuttuisikin. Lääkitystä tälläkään stimulla ei purettu, koska käsi ei ollut suurin kipuni.

Käytännön erona stimuissani on lataus. Sakraalistimun akku on oikeassa kankussa ja patteri kestää noin kuusi vuotta. Sen vaihtoleikkaus oli helppo, vaikka leikkauskohta ei ihan puutunutkaan. Selkäydinstimua lataan itse. Laitan töpselin seinään ja ”lautasen” sille kohdin solisluun alle missä stimu on. Mukavinta tämä on tehdä telkkaria katsoessa. Joskus kerran viikossa kauemman aikaa tai sitten useammin jolloin lataus kestää viitisentoista minuuttia. Ladattavan akun pitäisi kestää yhdeksänkin vuotta.

Minä ajattelen stimujen olevan lääkkeetön kivunhoidon keino. Lääkityksen ohella ne ovat tehneet elämästäni siedettävää. Uudempi stimuni helpottaa kipua kainalosta sormien alkuun. Ihan sormien päähän sillä ei päästy ja käytänkin vielä kevyttä painehanskaa.

 

Virpi Paasisalo
puheenjohtaja, Suomen Kipu ry

Seuraa meitä:

Yhteystiedot

Suomen Kipu ry

Suomen Kipu ry
Sepontie 3 th 4
02130 Espoo
puh. 045 129 0707
toimisto(at)suomenkipu.fi

Soittoaika
ma–to kello 10–14
Toimisto auki sopimuksen mukaan

Kaisa Hirn
toiminnanjohtaja
045 355 2825
kaisa.hirn(at)suomenkipu.fi

Hallituksen yhteystiedot



Tilaa kroonisen kivun ensitieto-opas tästä
Katso kipudokumentti
Katso kipudokumentti Kivun kasvot

Tukipuhelin

Haluatko keskustella kivusta?

Voit soittaa kipuvertaiselle tiistaisin ja torstaisin klo 17–19

050 464 4333

Äijälinja-tukipuhelin

maanantai-iltaisin klo 18–20

050 327 5396

Voit myös lähettää sähköpostia osoitteella:
tukilinja(at)suomenkipu.fi


Kalenteri

heinä
22
ma
17:00 Mikkelin vertaistukiryhmä kokoontuu @ Oma Tori (2.krs)
Mikkelin vertaistukiryhmä kokoontuu @ Oma Tori (2.krs)
heinä 22 @ 17:00 – 19:00
Virpi Paasisalo Gsm: 045 170 7548 Vertaistukiryhmä Kokoonnumme joka parillisen viikon maanantaina klo 17-19 Oma Torissa, Porrassalmenkatu 21, 2 krs.  Kevään kokoontumisajat 7.1. – 21.1. – 4.2. – 4.3. – 18.3. – 1.4. – 15.4. – 29.4. – 13.5.[...]
elo
5
ma
17:00 Mikkelin vertaistukiryhmä kokoontuu @ Oma Tori (2.krs)
Mikkelin vertaistukiryhmä kokoontuu @ Oma Tori (2.krs)
elo 5 @ 17:00 – 19:00
Virpi Paasisalo Gsm: 045 170 7548 Vertaistukiryhmä Kokoonnumme joka parillisen viikon maanantaina klo 17-19 Oma Torissa, Porrassalmenkatu 21, 2 krs.  Kevään kokoontumisajat 7.1. – 21.1. – 4.2. – 4.3. – 18.3. – 1.4. – 15.4. – 29.4. – 13.5.[...]
elo
6
ti
17:00 Hämeenlinnan vertaisryhmä kokoontuu @ Voutilakeskus
Hämeenlinnan vertaisryhmä kokoontuu @ Voutilakeskus
elo 6 @ 17:00 – 19:00
Ryhmänvetäjät Taina Jalasto Gsm: 040 760 6772 Simo Jalasto Gsm: 040 830 9443 Vertaistukiryhmä Kokoonnumme parillisten viikkojen tiistaisin klo 17 – 19 (Voutilakeskuksessa, Pollentie 35) sekä parittomien viikkojen keskiviikkoisin klo 17-19 (vaihtuva paikka, tarkista tiedät aluevastaavalta).[...]
elo
13
ti
17:00 Lohjan vertaistukiryhmä kokoontuu @ Lohjan pääkirjasto, 2. krs
Lohjan vertaistukiryhmä kokoontuu @ Lohjan pääkirjasto, 2. krs
elo 13 @ 17:00 – 19:00
Aluevastaava Jari Kuparinen p. 044 302 0010 lohja@suomenkipu.fi Vertaistuki Ryhmä kokoontuu klo 17 – 19 Lohjan pääkirjastossa, 2. kerroksen askarteluhuoneessa osoitteessa Karstuntie 3, 08100 Lohja. Tapaamispäivät keväällä 2019 9.4. – 25.4. – 23.5. – 4.6. –[...]
17:30 Muuramen vertaisryhmä kokoontuu ... @ Muuramen terveyskeskuksen kokoushuone
Muuramen vertaisryhmä kokoontuu ... @ Muuramen terveyskeskuksen kokoushuone
elo 13 @ 17:30 – 19:30
Aluevastaava Ritva Johansson Gsm: +358 41 750 69 88 muurame@suomenkipu.fi Ryhmän ohjaaja Jani Köykkä Gsm: +358 45 1173 131 Vertaisryhmä Kokoonnumme Muuramen terveyskeskuksen kokoushuoneessa (Virastotie 10) kerran kuussa, joka kuun toinen tiistai klo 17.30 –[...]

Olemme Facebookissa

Heinäkuussa SuomiAreena kutsuu jälleen väkeä Poriin. Suomen Kivun väen löydät torstaina 18.7. Kauppatorilta kohteesta 26.
#suomiareena #suomenkipury
... Näytä enemmänNäytä vähemmän

Julkaistu 2 viikkoa sitten  ·  

Suomen Kipu ry:n toimisto kiittää kaikkia menneestä kevätkaudesta!

Olemme tavoitettavissa jälleen 15.7.
... Näytä enemmänNäytä vähemmän

Julkaistu 4 viikkoa sitten  ·  

Suomen Kesä on joko räntää tai polttavaa hellettä. Yhdistyksen verkkosivuilta löytyy kivunhallintaharjoitteita, joita voi tehdä itsenäisesti sisällä tai ulkona. Tutustu Emmi-Juulia Hirviniemen harjoitteisiin täältä:
www.suomenkipu.fi/dokumentit-ja-luennot/

Kuva Kirsi Marjaana Räsänen
... Näytä enemmänNäytä vähemmän

Julkaistu 4 viikkoa sitten  ·  

Suomen Kipu ry:n toimisto on kiinni 21.6.-12.7.
15.7.- 1.8. tavoitat meidät parhaiten sähköpostitse ja puhelimitse.
... Näytä enemmänNäytä vähemmän

Julkaistu 1 kuukausi sitten  ·