Yli miljoona suomalaista elää kroonisen kivun kanssa.

Vieraileva blogisti Helena Karhu; Kipu kuolee huutamalla

Kuvaaja Helena Karhu

”Kipu kuolee huutamalla…” lauletaan Apulannan esittämässä Koneeseen kadonnut -kappaleessa.

”Kipu kuolee huutamalla…” jää korvamatona soimaan korvaani luoden toivoa yrittää.

Kuoleeko kipu huutamalla? Pelkääkö kipu huutoa? Uskooko kipu huutoa?

Ei! Ei kipu välitä huudostani. Olen huutanut tyhjyyteen, olen huutanut yksin, olen huutanut aviomiehelleni ja anteeksi Ekku-koira, olen huutanut joskus myös sinulle. Huudosta tulee vaan paha olo ja paha mieli. Kipu saa samalla aiheen kietoa kehoani yhä tiiviimmin otteeseensa, puristaen lisää kuin ketsuppipullosta.

Kipu, tuo lohduton sielunkumppanini, kurja elämän ohjaajani, narsistinen hallitsijani, nakertaa päivä päivältä kehoani lisää ja lisää tehden uusia aluevaltauksiaan. Kipu muistuttaa aina olostaan ja jos erehdyn luulemaan tilanteen hieman parantuneen – huiskis – vetää kipu vahingoniloisesti maton alta jalkojeni.

Kipu kuiskii sillä ärsyttävällä, imelällä äänellään vuoroin toiseen ja sitten toiseen korvaan: ”Muista ottaa aina kaikki särkylääkepurkit mukaan, sekin valkea, iso purkki sieltä laatikon perältä, ihan kaiken varalta. Jos lähdet vaikka vain käymään pikaisesti Halpa Hallissa, niin ota edes ne migreenikohtauslääkkeet mukaan. Muuten minä teen yllätyshyökkäyksen ja sitten sinun käy taas kalpaten. Nyt illalla voisit sitten ottaa vaikka vähän tujumman annoksen särkylääkkeitä, sillä en oikein ole vielä päättänyt, olisiko huomenaamulla polven, selän vaiko ranteen hermon vuoro vihoitella vai olisiko sittenkin Hortonin vuoro vierailla.”

Voi jos saisi olla kuten tuo kuu – niin kauniina ja rauhallisena levätä kuusten oksain syleilyssä, tuulten hiljaa tuuditellessa, nukkua rauhaisaa unta ja herätä onnellisena tulevaan aamuun.

Teksti on alunperin julkaistu Iisalmen Sanomissa

Seuraa meitä:

Yhteystiedot

Suomen Kipu ry

Suomen Kipu ry
Sepontie 3 th 4
02130 Espoo
puh. 045 129 0707
toimisto(at)suomenkipu.fi

Soittoaika
ma–to kello 10–14
Toimisto auki sopimuksen mukaan

Kaisa Hirn
toiminnanjohtaja
045 355 2825
kaisa.hirn(at)suomenkipu.fi

Hallituksen yhteystiedot



Tilaa kroonisen kivun ensitieto-opas tästä
Katso kipudokumentti
Katso kipudokumentti Kivun kasvot

Tukipuhelin

Haluatko keskustella kivusta?

Voit soittaa kipuvertaiselle tiistaisin ja torstaisin klo 17–19

050 464 4333

Äijälinja-tukipuhelin

maanantai-iltaisin klo 18–20

050 327 5396

Voit myös lähettää sähköpostia osoitteella:
tukilinja(at)suomenkipu.fi


Kalenteri

syys
23
ma
17:30 Helsingin vertaistukiryhmä kokoo...
Helsingin vertaistukiryhmä kokoo...
syys 23 @ 17:30 – 19:30
Aluevastaava Arto Hannolin Gsm: 0500 906 087 helsinki@suomenkipu.fi Helsinki etsii toimijoita. Olisitko kiinnostunut aluevastaavana tai ryhmänvetäjänä vapaaehtoistoiminnasta? Ryhmä on avoin kaikille kroonisesta kivusta kärsiville. Vertaisryhmä Kokoonnumme maanantaisin klo 17.30 – 19.30, Kampin palvelukeskuksessa, tila Broidi[...]
syys
24
ti
10:00 Porvoon vertaistukiryhmä kokoontuu
Porvoon vertaistukiryhmä kokoontuu
syys 24 @ 10:00 – 12:00
Aila Salmi porvoo@suomenkipu.fi Vertaisryhmä Kokoonnumme tiistaisin klo 10 – 12,  Gammelbackan Hyvinvointikeskuksessa, Purohuone, Tornipolku 10, 06400 Porvoo Kevään 2019 tapaamisajat viimeinen tapaaminen 28.5. Syksyn 2019 tapaamisajat 17.9. – 24.9. – 1.10. – 8.10. – 15.10. –[...]
18:00 Lahden vertaisryhmä kokoontuu @ Link Lahden järjestökeskus,
Lahden vertaisryhmä kokoontuu @ Link Lahden järjestökeskus,
syys 24 @ 18:00 – 21:00
Lisätietoja: Aluevastaava Ilja Anttila Puh. 046 810 6978 S-posti: ilja.anttila@suomenkipu.fi Vertaisryhmä Tapaamispaikka on Link Lahden järjestökeskus, Hämeenkatu 26 A, 3.krs 15140 LAHTI. Syksyn tapaamiset Tiistaisin klo 18-21 10.9. – 24.9. – 29.10. – 12.11. – 26.11. – 10.12.
syys
25
ke
17:00 Hämeenlinnan vertaisryhmä kokoontuu @ Voutilakeskus
Hämeenlinnan vertaisryhmä kokoontuu @ Voutilakeskus
syys 25 @ 17:00 – 19:00
Ryhmänvetäjät Taina Jalasto Gsm: 040 760 6772 Simo Jalasto Gsm: 040 830 9443 Vertaistukiryhmä Kokoonnumme parillisten viikkojen tiistaisin klo 17 – 19 (Voutilakeskuksessa, Pollentie 35) sekä parittomien viikkojen keskiviikkoisin klo 17-19 (vaihtuva paikka, tarkista tiedät aluevastaavalta).[...]
17:00 Kokkolan vertaistukiryhmä kokoontuu @ Keski-Pohjanmaan opisto
Kokkolan vertaistukiryhmä kokoontuu @ Keski-Pohjanmaan opisto
syys 25 @ 17:00 – 19:30
Esko Asujamaa Gsm: 040 093 1247 kokkola@suomenkipu.fi Vertaisryhmä Kokoonnumme keskiviikkoisin kello 17 – 21, Keski-Pohjanmaan Opisto, Opistokatu 7, Kälviä. Kevään 2019 tapaamiset 30.1. – 20.2. – 27.3. – 24.4. – 29.5. 30.1.2019.klo 17.00-21.00. Takkahuone/sauna. Saunailta[...]

Olemme Facebookissa

Unable to display Facebook posts.
Show error

Error: (#10) To use 'Page Public Content Access', your use of this endpoint must be reviewed and approved by Facebook. To submit this 'Page Public Content Access' feature for review please read our documentation on reviewable features: https://developers.facebook.com/docs/apps/review.
Type: OAuthException
Code: 10
Please refer to our Error Message Reference.