Vieraileva blogisti: Luonnon lumoava voima ja omien haaveiden toteuttaminen

Jokainen kivun keskellä elävä tietää, että jossain vaiheessa on vain yritettävä siirtää kipua.

Kun kipuni ottavat liikaa ylivaltaa, otan suunnan metsään. Luonnon rauhallisuus, tyyneys ja ennen kaikkea kauneus vie ajatukset muualle edes hetkeksi.

Luonto on aina ollut iso osa elämääni, jo lapsena minulle opetettiin, että luontoa pitää kunnioittaa ja osata hyödyntää sen antamat antimet. Marjat ja sienet ovat tulleet tutuiksi ja myös metsästys on kuulunut lapsuudesta asti elämääni enemmän tai vähemmän.



On todella terapeuttista, kun pakkaa reppuun evästä ja siirtyy kannon nokkaan tai sammalmättäälle nauttimaan aamukahvin kera leipäpalasen. Luonnon antama hiljaisuus antaa ajatuksille tilaa virrata vapaana ja saa kehon rentoutumaan. Linnut laulavat, tuuli humisee puissa ja voit vaan olla ja keskittyä itseesi. Minulla kulkee myös retkilläni mukana aina kamera, jolla saan tallennettua edes pienen osan tätä kauneutta mukaani kotiin viemisiksi.

Kun sairastuin ja liikuntakykyni heikkeni, meni muutamia vuosia etten uskaltanut lähteä metsään marja- tai sieniretkelle, saatika sitten haaveilla metsästyksestä. Muistan, kuinka oma isäni ihmetteli, miksen lähtenyt mukaan hillasuolle. Aiemmin kun en ollut koskaan kieltäytynyt mukaan lähtemästä.
Mutta nyt olen saanut toteutettua pitkäaikaisen haaveeni ja vihdoinkin pääsen metsästämään ja nauttimaan luonnosta taas uudesta näkökulmasta käsin. Muutaman ihmisen suusta olen toki saanut kuulla, että hulluko olet? Eihän näin kipeänä ihminen voi metsästystä harrastaa: pyssy on hankala kantaa ja haulikko potkaisee, maasto on haasteellista, harrastus on kallis ja olet vielä nainen.

Niin no kaikki tuo on toki totta, mutta kyllä totuus on se, että tuo harrastus ja luonnossa liikkuminen antaa niin paljon enemmän, ettei sitä haulikon potkaisua edes huomaa. Jos jäisin vain sisälle suremaan omia kipujani, niin huonostihan siinä kävisi. Nyt kun takana on jo muutama kerta lintupassissa ja on saanut kokea metsästyksen myös todella konkreettisesti, niin kyllä tuo on minulle ehdottomasti iso voimavaroja antava harrastus.

Tärkeintähän ei ole saada joka kerta saalista, mutta en mene kieltämään, etteikö se ensimmäinen alas ammuttu lintu saanut minua kasvamaan vähintäänkin 2cm lisää pituutta. Pitkän haaveilun jälkeen vihdoin olin toteuttanut unelmani, olin passissa pellon laidalla ja yläpuolellani lenteli kymmeniä sepelkyyhkyjä – nostin haulikon valmiiksi ja tähtäsin – sain saaliiksi tuolloin elämäni ensimmäisen kyyhkysen – tuota tunnetta en pysty sanoiksi kuvailemaan, mutta olipahan hieno tunne!

Nautin metsän tuomasta rauhallisuudesta ja ennen kaikkea puhtaudesta. Voimme suomessa olla ylpeitä siitä, että meitä ympäröi puhdas, monipuolinen ja laaja luonto.

Nyt tekstiä kirjoittaessani jään miettimään mitä tällä kirjoituksellani haluaisin viestittää – tärkeitä mielestäni olisi, että jokainen meistä löytäisi omaan elämäänsä sen voimavaroja antavan jutun. Oli se sitten harrastus, paikka, asia tai mitä vaan.

Tärkeintä mitä meidän kipukroonikoiden pitäisi muistaa, on se, että tekee niitä asioita mistä saa voimaa ja jaksamista arjen keskelle.

  • Ritva Johansson