Yli miljoona suomalaista elää kroonisen kivun kanssa.

Suomen Kipu ry etsii järjestökoordinaattoria

Suomen Kipu ry on valtakunnallinen, vuodesta 1992 toiminut voittoa tavoittelematon kipupotilaiden, heidän läheistensä, hoitohenkilökunnan sekä kipuasioista kiinnostuneiden etu- ja yhteistyöjärjestö. Tarjoamme tietoa ja tukea kaikille, joita kipu koskettaa. Kehitämme erilaisia vertaistuen muotoja ja tuemme alueellista toimintaa. Suomen Kipu ry tukee kipupotilaiden ja heidän läheistensä aktiivista elämää ja tarjoaa heille sosiaalisen verkoston.

Etsimme nyt toiminnanjohtajan työpariksi järjestökoordinaattoria kehittämään yhdistyksen toimintaa sekä vastaamaan kasvavan järjestön vapaaehtoisten tukemisesta. Työ pitää sisällään myös toimiston perustehtäviä.

Edellytämme aikaisempaa kokemusta järjestötyöstä, itsenäistä työotetta sekä vahvaa viestinnällistä osaamista. Kokemus vapaaehtoisten tukemisesta sekä potilasjärjestötyöstä katsotaan eduksi.

Järjestökoordinaattorin tehtäviin kuuluu:

– Tapahtumien ja tilaisuuksien järjestäminen yhteistyössä toiminnanjohtajan kanssa

– Osallistuminen viestinnän suunnitteluun ja toteuttamiseen

– Sidosryhmien kanssa toimiminen

– Vertaistukimuotojen ylläpitäminen ja kehittäminen. Vertaistukitoiminnan organisointi ja markkinointi.

– Edunvalvonta- ja vaikuttamistyö yhdessä toiminnanjohtajan kanssa.

– Toimistotöitä, kuten jäsenpalvelut, postitus ja laskutus

Toivomme hakijalta:

– Vähintään alempaa korkeakoulututkintoa tai vastaavaa työkokemusta

– Hyvää suullista ja kirjallista viestintä- ja vuorovaikutusosaamista sekä kokemusta tiedotustyöstä

– Markkinointiosaamista

– Hyviä tiedonhakutaitoja, tiedon arviointikykyä ja kykyä tuottaa tekstiä

– Digitaalisen median osaamista, erityisesti sosiaalisen median eri kanavien hallintaa ja sisällöntuottoa

– Itsenäistä työskentelyotetta ja halua kehittää yhdistyksen toimintaa

– Eduksi katsomme asiantuntemuksen potilasjärjestötyön kehittämisestä sekä sen tarjoamasta vertaistuesta ja vapaaehtoistoiminnasta.

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja itsenäisen tehtävän ja näköalapaikan kasvavaan järjestöön, innostavan työyhteisön sekä joustavat työajat. Työpaikka on järjestön toimisto Espoon Tapiolassa, etätyöt mahdollisia sopimuksen mukaan. Työ sisältää ilta- ja viikonlopputöitä sekä jonkin verran matkustelua.

Työaika 37,5h/vko. Työsuhteessa sovelletaan Sosiaalialan järjestöjä koskevaa työehtosopimusta. Työtehtävä sijoittuu vaativuusryhmään 5. Lisäksi palkkaan vaikuttaa mahdollinen henkilökohtainen palkanosa. Työsuhteessa noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.  Toivomme työn alkavan viimeistään 2.3.2020. Rekrytointi toteutetaan Sosiaali- ja terveysministeriön avustuspäätöksen vahvistuttua. Työsuhde on toistaiseksi voimassaoleva. Toimistotila ei ole esteetön, sillä wc sekä keittiötila eivät täytä esteettömyysvaatimuksia.

Hakemukset sähköpostitse hakemukset@suomenkipu.fi 29.1.2020 klo 15 mennessä.

Lisätietoja toiminnanjohtajalta puhelimitse 7.1., 14.1.ja 16.1. klo 10-14 p. 045 355 2825 / Kaisa Hirn

Seuraa meitä:

Yhteystiedot

Suomen Kipu ry

Suomen Kipu ry
Sepontie 3 th 4
02130 Espoo
puh. 045 129 0707
toimisto(at)suomenkipu.fi

Soittoaika
ma–to kello 10–14
Toimisto auki sopimuksen mukaan

Kaisa Hirn
toiminnanjohtaja
045 355 2825
kaisa.hirn(at)suomenkipu.fi

Hallituksen yhteystiedot



Tilaa kroonisen kivun ensitieto-opas tästä
Katso kipudokumentti
Katso kipudokumentti Kivun kasvot

Tukipuhelin

Haluatko keskustella kivusta?

Voit soittaa kipuvertaiselle tiistaisin ja torstaisin klo 17–19

050 464 4333

Äijälinja-tukipuhelin

maanantai-iltaisin klo 18–20

050 327 5396

Voit myös lähettää sähköpostia osoitteella:
tukilinja(at)suomenkipu.fi


Kalenteri

tammi
21
ti
17:00 Hämeenlinnan vertaisryhmä kokoontuu @ Voutilakeskus
Hämeenlinnan vertaisryhmä kokoontuu @ Voutilakeskus
tammi 21 @ 17:00 – 19:00
Ryhmänvetäjät Taina Jalasto Gsm: 040 760 6772 Simo Jalasto Gsm: 040 830 9443 Vertaistukiryhmä Kokoonnumme parillisten viikkojen tiistaisin klo 17 – 19 (Voutilakeskuksessa, Pollentie 35). Lähin paikallisliikenteen pysäkki sijaitsee Aleksis Kiven kadulla Voutilakeskuksen kohdalla. Tila on[...]
17:00 Lohjan vertaistukiryhmä kokoontuu @ Lohjan pääkirjasto, 2. krs
Lohjan vertaistukiryhmä kokoontuu @ Lohjan pääkirjasto, 2. krs
tammi 21 @ 17:00 – 19:00
Aluevastaava Jari Kuparinen p. 044 302 0010 lohja@suomenkipu.fi Vertaistuki Ryhmä kokoontuu klo 17 – 19 Lohjan pääkirjastossa, 2. kerroksen askarteluhuoneessa osoitteessa Karstuntie 3, 08100 Lohja. Tapaamispäivät syksyllä 2019 13.8. – 27.8. – 12.9. – 26.9. Tapaamispäivät[...]
tammi
22
ke
17:00 Valkeakosken vertaistukiryhmä ko... @ Myllypirtti
Valkeakosken vertaistukiryhmä ko... @ Myllypirtti
tammi 22 @ 17:00 – 19:00
Aluevastaava Kristiina Tynskä P. 040 8319 877 valkeakoski@suomenkipu.fi Vertaisryhmä Kokoonnumme Myllypirtillä, Myllykatu 7 37600 Valkeakoski joka neljäs keskiviikko klo 17-19 Syksyn tapaamisajat 28.8. – 25.9. – 30.10. – 27.11. Kevään tapaamiset 2020 22.1.- 26.2.- 25.3.- 22.4.-  27.5.- 24.6.[...]
18:00 Jyväskylän vertaistukiryhmä koko...
Jyväskylän vertaistukiryhmä koko...
tammi 22 @ 18:00 – 20:00
Jyväskylän vertaistukiryhmä kokoontuu
Aluevastaava Soile Koponen 050 401 9610 jyvaskyla@suomenkipu.fi Vertaistukiryhmä ”Jyväskylän ryhmä on yhden luukun palvelupiste, jossa saat kokemusperäisen vastauksen mihin tahansa kysymykseen ja lämmittävät halaukset kaupan päälle. Usein mukana on myös jonkin alan ammattilainen. Välillä virkistäydymme[...]
tammi
23
to
16:00 Porin vertaistukiryhmä kokoontuu @ Satakunnan yhteisökeskus
Porin vertaistukiryhmä kokoontuu @ Satakunnan yhteisökeskus
tammi 23 @ 16:00 – 18:00
Kristiina Heiniluoma Gsm: 040 734 6815 Vertaisryhmä Kokoonnumme torstaisin klo 16-18, Satakunnan Yhteisökeskus, Otavankatu 5. Syksyn 2018 tapaamiset 23.8. – 27.9. – 25.10. – 22.11. – 13.12. Kevään 2020 tapaamiset 23.1.- 27.2.- 26.3.- 23.4.- 28.5.

Olemme Facebookissa

Unable to display Facebook posts.
Show error

Error: Error validating application. Application has been deleted.
Type: OAuthException
Code: 190
Please refer to our Error Message Reference.