Lähde: Tom Saariahon väitös 11.2.2012 Tampereella . Pitkäaikainen kipu, masentuneisuus ja kivun aiheuttama haitta -Varhaisten haitallisten skeemojen merkitys suomalaisilla kipupotilailla ja verrokkiryhmällä.
Tom Saariahon väitös on osa laajempaa tutkimuskokonaisuutta, kipupotilaan psyykkisen profiilin kartoitusta.
Tutkimuspotilaat olivat Keski- ja Pohjois-Suomen kipupoliklinikoiden pitkäaikaiskipupotilaita ja vertailuaineistona käytettiin Raahen kaupungin kuntatyöntekijöitä.
1.Ensimmäisessä osatutkimuksessa voitiin ensimmäistä kertaa osoittaa 18 varhaisen adaptiivisen skeeman mallit.
2.Toisessa osatutkimuskessa osoitettiin, että 60%:lla kipupotilaista oli koholla oleva varhainen maladaptiivinen skeema. Tähän ryhmään kuuluvat kipupotilaat kokivat voimakkaampaa kipua, heidän kipunsa oli kestänyt kauemmin ja heidän kipunsa aiheuttama haitta oli suurempi. Vaativuuden/ylikriittisyyden ja uhrautumisen -skeemat esiintyivät yleisimmin ja ne johtivat käyttäytymiseen, joka hankaloitti heidän kiputilaansa. Tunnevaje–skeema ennusti kipupotilailla kivun aiheuttamaa haittaa yhtä paljon kuin kipupaikkojen lukumäärä ja kivun voimakkuus.
(Tarkennus mitä tarkoitetaan maladaptiivisilla sheemoilla: Youngin (1999, Young ym. 2003) mukaan maladaptiiviset skeemat (early maladaptive schemas) ovat lapsuudessa syntyneitä, laaja-alaisia ja vakiintuneita tapoja tulkita itseen ja muihin liittyviä kokemuksia vääristyneellä tavalla. Maladaptiivisten skeemojen on ajateltu syntyvän siksi, että terveen kehityksen kannalta keskeiset ominaisuudet, joita ovat autonomia, kyky liittyä muihin, itsearvostus, kohtuulliset odotukset ja realistiset rajat, eivät ole kehittyneet suotuisasti (Young 1999, Young ym. 2003). Kehitystehtävässä epäonnistuminen tuottaa vakavuudeltaan eriasteisia maladaptiivisia skeemoja.
Koska maladaptiiviset skeemat ovat varhain syntyneitä, potilas ylläpitää niitä – tietoisesti tai tiedostamattaan. Tämä tarkoittaa informaation vääristämistä tai torjuntaa maladaptiivisen skeeman mukaisesti. Youngin ym. (2003) mukaan skeeman ylläpitäminen näkyy tyypillisesti puolison valinnassa. Esimerkiksi henkilö, jolla on vahva riippuvuusskeema, valitsee puolisokseen dominoivan henkilön. Tällöin hän voi omaksua alistetun aseman, joka tuntuu mukavalta ja samalla vahvistaa hänen käsitystään omasta riippuvuudestaan (Holmberg ja Karila 2001).
Maladaptiiviset skeemat aiheuttavat tavallisesti potilaalle kärsimystä, kuten ahdistuneisuutta tai masennusta, usein ihmissuhdeongelmien seurauksena, ja näitä potilas pyrkii välttelemään. Hän siis pyrkii välttämään tilanteita, joissa joutuisi »vastakkain» oman maladaptiivisen skeemansa kanssa. Esimerkiksi henkilö, jolla on emotionaalisen deprivaation skeema, välttelee läheisiä, lämpimiä ihmissuhteita. Sen sijaan hän valitsee puolisokseen etäisen, kylmän henkilön (joka valinta on siis sopusoinnussa maladaptiivisen skeeman kanssa). Joskus potilas yrittää tukahduttaa maladaptiivisen skeeman aiheuttaman ahdistuksen esimerkiksi juomalla, ahmimalla tai viiltelemällä itseään.)
3.Kolmannessa osatutkimuksessa vertailtiin tutkimusaineistoja keskenään ja huomattiin, että kipupotilaat arvioivat voimakkaammaksi skeemoja, jotka viittasivat katastrofiajatuksiin, pessimismiin ja kyvyttömyyteen toimia itsenäisesti. Voimakkainta kivun aiheuttamaa haittaa kokevilla kipupotilailla esiintyi nousua hylkääminen/ epävakaisuus, epäluottamus/ hyväksikäyttö, tunnevaje, vajavuus/ häpeä ja sosiaalinen eristäytyminen/ vieraantuminen -skeemoissa. Tämä tukee ajatusta, että vaikeinta kivun aiheuttamaa haittaa kokevat kipupotilaat kärsivät varhaisesta tunneperäisestä kaltoinkohtelusta.
4. Neljännessä osatyössä skeema-arvoille suoritettiin eksploratiivinen faktorianalyysi, jotta mahdollisia psyykkisiä ’henkilötyyppejä’ voitaisiin havaita. Kipupotilailla ilmeni kaksi ja verrokkiaineistolla kolme skeemafaktoria. Kipupotilaiden ensimmäinen ja suurempi skeemafaktori ilmensi häpeällistä, puutteellista, sosiaalisesti eristäytynyttä, epäonnistunutta, tunneperäisesti estynyttä, vaillejäänyttä ja alistunutta ’henkilötyyppiä’, joka yhdistyi voimakkaasti heidän masentuneisuuteensa. Toinen skeemafaktori kuvasti vaativaa, hyväksyntää hakevaa, uhrautuvaa ja rankaisevaa ’henkilötyyppiä’. Tämä skeemafaktori sekä uhrautuminen- ja vaativuus/ylikriittisyys skeemat viittasivat samankaltaiseen tiedollis-tunneperäiseen rakenteeseen, joka johti kipusairautta pahentavaan käyttäytymiseen.
5. Viidennessä osatyössä havaittiin, että kipupotilailla sekä kipeillä verrokeilla tutkimusaineisto viittasi samankaltaiseen kipumalliin, jossa skeemafaktorit ennustivat masentuneisuutta, ja sekä masentuneisuus että kivun voimakkuus ennustivat kivun aiheuttamaa haittaa, joka oli ’päätepiste’. Mallit erosivat kuitenkin toisistaan masentuneisuuden ja kivun voimakkuuden välisen polun suunnassa – masentuneisuus ennusti kivun voimakkuutta kipupotilailla ja tilanne oli päinvastainen verrokeilla. Kipupotilailla masentuneisuus vaikutti 11-kertaa enemmän kuin kivun voimakkuus ja verrokeilla kivunvoimakkuus vaikutti 5,6 kertaa enemmän kuin masentuneisuus kivun aiheuttamaan haittaan. Kun kivun kesto oli jatkunut yli kahden vuoden ajan, masentuneisuudesta tuli yksinomainen kivun aiheuttamaa haittaa ennustava tekijä kipupotilasaineistossa.
Lapsuudenaikaisilla traumaattisilla kokemuksilla on pitkäaikaiset vaikutukset hyvinvointiin ja sairastavuuteen. Tämä tutkimus korostaa varhaisten haitallisten skeemojen seurauksia kroonisessa kivussa ja sen seuralaisessa, masennuksessa. Molemmat aiheuttavat huomattavan elämän laadun heikkenemisen. Skeematerapia voi tarjota erityistä apua kroonisten kipupotilaiden hoitomenetelmänä.
Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tiedekirjakauppa TAJU, PL 617, 33014 Tampereen yliopisto, puh. 040 190 9800, e-mail: taju@uta.fi.
Lisätietoja: Tom Saariaho, puh. +358 44 382 4511, tom.saariaho@gmail.com
