Yli miljoona suomalaista elää kroonisen kivun kanssa.

Dokumentit ja luennot

Kivunhallintaharjoitteita päivittäiseen käyttöön

Harjoitteet ovat osa Turun Ammattikorkeakoulun valmistuvan fysioterapeuttiopiskelija Emmi-Juulia Hirviniemen keväällä 2019 julkaistua toiminnallista opinnäytetyötä. Harjoitteiden tavoitteena oli ohjata kipukroonikkoa hahmottamaan kehoaan paremmin, tunnistamaan ja hyväksymään kipuoireet osana kehoa sekä ehkäistä kivun aiheuttamia komplikaatioita, kuten mielenterveyden ongelmia sekä tuki- ja liikuntaelinvammoja. Harjoitteet suositellaan tehtäväksi rauhallisessa ja mieluisassa ympäristössä, vapaasti valittuna ajankohtana esimerkiksi ennen nukkumaan menoa tai työpäivän jälkeen.

Katso harjoitteet ja lue lisää ->

Juhlaseminaari 19.10.2017

Suomen Kipu ry:n seminaari Kivun takana on ihminen – yhdessä kohti parempaa kivunhoitoa keräsi Meilahteen syöpätautien klinikalle suuren joukon sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, potilaita, omaisia sekä päättäjiä ja virkamiehiä. Eri alojen ammattilaiset ja asiantuntijat pohtivat kivunhoitoa, siihen liittyviä ongelmia sekä moniammatillisen yhteistyön tärkeyttä.

Katso luennot:

Tervetuloa-sanat: Virpi Paasisalo, Suomen Kipu ry pj, Jari Finnilä, HUS talousjohtaja sekä Petteri Koho, fysioterpeutti Suomen kivuntutkimusyhdistys pj.

Jonna Malmberg, paragilityurheilija, työkyvyttömyyseläkeläinen: Ihminen sairaskertomuksen takana.

Eija Kalso, professori, ylilääkäri: Kun kipupotilas tulee vastaanotolle.

Terhi Runsio, kipu- ja kuntousupsykologi: Kivun psykologia.

Helena Miranda, lääk.tri., dos.: Kipu haltuun monipuolisin keinoin.

Tapio Ojala, terveystieteiden tohtori: Kipu kokemuksena.

Merja Kyllönen, Euroopan parlamentin jäsen: Samanarvoinen?

Jaana Andersin, Oikeutta ja neuvontaa pj: Asiakas palvelujen keskiöön.

Kivun kasvot, dokumentti 2014

Dokumentissa on haastateltu kolmea kipukroonikkoa sekä erikoislääkäri Jukka-Pekka Kouria. 

Kipukroonikko joutuu rakentamaan elämänsä uudelleen. Uuden elämäntavan löytämiseksi saattaa joutua kulkemaan pitkän ja raskaan tien. Joskus lopputulos voi kuitenkin tuottaa positiivisen yllätyksen. Toivomme, että kipukroonikot saisivat haastateltujen ihmisten kautta luottamusta siihen, että elämä voi vaikeuksista huolimatta kantaa.

Kivun varjossa, Pauliina Grym ja Susanna Karhapää, Haaga-Helian medianomiopiskelijat 2016

Yksi bussimatka muutti koko elämän. Kamppailu kivun ja hoidon saamisen kanssa on on jokapäiväistä isolle osalle suomalaisia.

Seuraa meitä:

Yhteystiedot

Suomen Kipu ry

Suomen Kipu ry
Sepontie 3 th 4
02130 Espoo
puh. 045 129 0707
toimisto(at)suomenkipu.fi

Soittoaika
ma–to kello 10–14
Toimisto auki sopimuksen mukaan

Kaisa Hirn
toiminnanjohtaja
045 355 2825
kaisa.hirn(at)suomenkipu.fi

Hallituksen yhteystiedot



Tilaa kroonisen kivun ensitieto-opas tästä
Katso kipudokumentti
Katso kipudokumentti Kivun kasvot

Tukipuhelin

Haluatko keskustella kivusta?

Voit soittaa kipuvertaiselle tiistaisin ja torstaisin klo 17–19

050 464 4333

Äijälinja-tukipuhelin

maanantai-iltaisin klo 18–20

050 327 5396

Voit myös lähettää sähköpostia osoitteella:
tukilinja(at)suomenkipu.fi


Kalenteri

tammi
29
ke
17:00 Kokkolan vertaistukiryhmä kokoontuu @ Keski-Pohjanmaan opisto
Kokkolan vertaistukiryhmä kokoontuu @ Keski-Pohjanmaan opisto
tammi 29 @ 17:00 – 19:30
Esko Asujamaa Gsm: 040 093 1247 kokkola@suomenkipu.fi Vertaisryhmä Kokoonnumme keskiviikkoisin kello 17 – 21, Keski-Pohjanmaan Opisto, Opistokatu 7, Kälviä. Syksyn 2019 tapaamiset 28.8. – 25.9. – 30.10. – 27.11. 28.8. 2019. Kello 17.00-21.00.Syyskauden aloitus. Paikkana[...]
18:00 Kuopion vertaistukiryhmä kokoontuu @ Leväsen palvelukeskuksessa 2krs
Kuopion vertaistukiryhmä kokoontuu @ Leväsen palvelukeskuksessa 2krs
tammi 29 @ 18:00 – 20:00
Ryhmänvetäjä Sari-Leena Jutila Gsm 050 537 6601 Vertaistukiryhmä Kokoonnumme joka toinen  keskiviikko klo 18 -20, Leväsen palvelukeskuksessa 2krs, Leväsentie 27. Syksyn 2019 tapaamiset 14.8. – 28.8. – 11.9. – 25.9. – 16.10. – 30.10. – 13.11.[...]
tammi
30
to
12:30 Oulun vertaistukiryhmä kokoontuu @ Aleksinkulman Aino-kabinetti, 2. krs
Oulun vertaistukiryhmä kokoontuu @ Aleksinkulman Aino-kabinetti, 2. krs
tammi 30 @ 12:30 – 15:00
Oulun vertaistukiryhmä kokoontuu @ Aleksinkulman Aino-kabinetti, 2. krs
Aluevastaava Pertti Latvala Gsm: 045 636 0358   Ryhmän ohjaaja Ville-Veikko Kovanen Gsm: 045 357 18 Vertaistukiryhmä Kokoonnumme joka toinen torstai klo 12.30 – 15, Aleksinkulman Aino-kabinettissa, 2 krs., Aleksanterinkatu 9. Pääasiana on keskustelua itseä[...]
helmi
4
ti
16:00 Iisalmen vertaistukiryhmä kokoontuu @ Iisalmi
Iisalmen vertaistukiryhmä kokoontuu @ Iisalmi
helmi 4 @ 16:00 – 17:45
Jouni Hätinen Gsm: 040 582 9004 Vertaistukiryhmä Kokoonumme klo 16.00 – 18.30, pääsääntöisesti Louhentuvalla, Kirkonsalmentie 29, 74120 Iisalmi Syksyn 2019 tapaamiset 10.9. – 1.10. – 15.10. – 29.10. – 12.11. – 26.11. (17.12 pikkujoulut) 1.10. ryhmään[...]
17:00 Hämeenlinnan vertaisryhmä kokoontuu @ Voutilakeskus
Hämeenlinnan vertaisryhmä kokoontuu @ Voutilakeskus
helmi 4 @ 17:00 – 19:00
Ryhmänvetäjät Taina Jalasto Gsm: 040 760 6772 Simo Jalasto Gsm: 040 830 9443 Vertaistukiryhmä Kokoonnumme parillisten viikkojen tiistaisin klo 17 – 19 (Voutilakeskuksessa, Pollentie 35). Lähin paikallisliikenteen pysäkki sijaitsee Aleksis Kiven kadulla Voutilakeskuksen kohdalla. Tila on[...]

Olemme Facebookissa

Unable to display Facebook posts.
Show error

Error: Error validating application. Application has been deleted.
Type: OAuthException
Code: 190
Please refer to our Error Message Reference.