Aiemmin palkitut

Vuoden Auttaja 2019

Raahen kipupoliklinikan hoitotiimi

Vuonna 2019 vuoden auttajaksi valittiin ensimmäistä kertaa useampi henkilö, kun jäsenistö äänesti auttajaksi Raahen kipupolikinikan hoitotiimin. Raahen kipupoliklinikalla on panostettu kiireettömyyteen, moniammatillisuuteen sekä kokonaisvaltaiseen hoitoon.

Palkittuun kiputiimiin kuului 6 jäsentä; lääkärejä, hoitajia, fysioterapeutteja sekä kanslisti. 

Palkittu Raahen kipuklinikan hoitotiimi Suomen Kivulta ja yhteistyökumppani Tempurilta saatujen tunnustusten kanssa.

Vuoden Auttaja 2018

Helena Miranda

Suomen Kipu ry:n vuosikokouksessa Vuoden auttajaksi valittiin lääketieteen tohtori, työterveyden dosentti, kipututkija Helena Miranda.

Miranda on yksi Suomen näkyvimpiä kipulääkäreitä ja Suomen Kivun jäsenet tuntevat hänet pitkäaikaisesta yhteistyöstä luennoitsijana sekä Kipupuomi-lehden kolumnistina. Hän on kirjoittanut kirjan ”Ota kipu haltuun”. Työterveyshuollossa työskentelevä lääkäri on tärkeässä roolissa työhyvinvoinnin ja työkyvyn ylläpitämisessä. 

Helena Mirandan kuva.

Yhdistys 25 vuotta

Vuonna 2017 juhlittiin yhdistyksen 25-vuotisjuhlaa. Vuoden aikana ei valittu Vuoden Auttajaa, vaan esiin nostettiin useita suomalaisen terveydenhuollon asiantuntijoita ja vaikuttajia.

Tittelin vuosiluku muutettiin vastaamaan kuluvaa vuotta; aiemmin valittiin edellisen vuoden auttaja. Vuodesta 2015 alkaen Vuoden Auttajan on valinnut yhdistyksen vuosikokous jäsenistön ehdottamista henkilöistä.

Vuoden Auttaja 2015

Heikki Päivike

Suomen Kipu ry:n vuosikokous valitsi Vuoden Auttaja 2015 palkinnon saajaksi pitkän linjan järjestövaikuttajan Heikki Päivikkeen. Päivike toimii Potilas- ja sosiaaliapu ry:n puheenjohtajana ja on tehnyt potilastyötä lähes 40 vuotta. Heikki palkittiin yhdistyksen vuosikokouksessa diplomilla ja myöhemmin Tempur Suomi Oy:n lahjakortilla.

Kuva Heikki Päivikkeestä.

Vuoden Auttaja 2014

Soile Koponen

Suomen Kipu ry:n jäsenistö valitsi Vuoden Auttaja 2014 palkinnon saajaksi vapaaehtoistyöntekijä Soile Koposen Jyväskylästä. Soile palkittiin yhdistyksen vuosikokouksessa diplomilla ja myöhemmin Tempur Suomi Oy:n lahjakortilla.

Soile Koposen kuva.

Vuoden Auttaja 2013

Jukka Pekka Kouri

Suomen Kipu ry:n jäsenistö on valinnut Vuoden Auttaja 2013 palkinnon saajaksi Kuntoutus Ortonin ylilääkärin Jukka Pekka Kourin, joka on fysiatrian, kuntoutuksen ja kivunhoidon erikoislääkäri. Valinnan perusteena on ollut Kourin antama lääketieteellinen ja henkinen apu ja tuki. Lisäksi ylilääkäri Kouri on herätellyt päättäjiä huomaamaan kivunhoidon merkityksen perusoikeutena.

Palkitsemiseen on osallistunut myös Suomen Kipu ry:n yhteistyökumppani Tempur.

Jukka Pekka Kourin kuva.

Vuoden Auttaja 2012

Eero Rantasila

Vuoden Auttaja 2012 äänestyksessä eniten ääniä keräsi psykologi Eero Rantasila, Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä.

Potilaat kuvailevat häntä jämeräksi ja oikeamieliseksi. Äänestäjät kertoivat hänen luovan ympärilleen hyviä potilas-lääkärisuhteita ja kokivat sitä kautta todellisen auttamistahdon tunteen.

Eero Rantasilan kuva.

Vuoden Auttaja 2011

Simo Järvinen

Jäsenistön äänestämänä Vuoden Auttajaksi 2011 valittiin fysiatrian erikoislääkäri Simo Järvinen Kuntoutus Ortonilta

Simo Järvisen kuva.

Vuoden Auttaja 2010

Tapani Kiminkinen

Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen on työskennellyt Saarijärvellä terveyskeskuslääkärinä yli 30 vuotta.

Hän on omalla toiminnallaan käytännössä tuonut esiin terveysarvojen ja potilaan kohtaamisen merkityksen. Äänestäjät perustelivat valintaansa muun muassa seuraavin kommentein: Hänen luennollaan tajusin että en voi enää käpertyä itseeni, suoraa puhetta, käy asiat läpi ymmärrettävästi, inhimillinen asiaa puhuva lääkäri, toivoa ja uskoa itseeni, niitä sain Kiminkiseltä.

Tapani Kiminkisen kuva.

Vuoden Auttaja 2009

Eero Vuorinen

Vuoden Auttaja 2009 -tunnustuksen on saanut anestesiologian ja kivunhoidon erikoislääkäri Eero Vuorinen, Kotkan keskussairaalan kipupoliklinikalta.

Eero Vuorinen on voittanut kipupotilaat ja heidän läheisensä puolelleen ystävällisyydellään, lämminsydämisyydellään ja auttamishalullaan.

Eero Vuorisen kuva.

Vuoden Auttaja 2008

Aija Kinnunen

Yhdistyksen jäsenet valitsivat Vuoden 2008 Auttajaksi kivunhoitoon erikoistuneen sairaanhoitaja Aija Kinnusen Keski-Pohjanmaan keskussairaalan kipupoliklinikalta.

Aija Kinnusen kuva.

Vuoden Auttaja 2007

Kari Sulkko

Jäsenistö valitsi Vuoden Auttaja 2007 palkinnon saajaksi kivunhoidon erikoispätevyyden omaavan neurokirurgian erikoislääkäri Kari Sulkon. Hän toimii konsultoivana neurokirurgina Etelä-Pohjanmaan keskussairaalassa, Reumasäätiön sairaalassa ja Ortonissa.

Kari Sulkon kuva.

Vuoden Auttaja 2006

Karl-August Lindgren

Toukokuussa julkaistiin Vuoden Auttaja 2006 saajaksi fysiatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Karl-August Lindgren, Sairaala Ortonista.

Vuoden Auttaja 2005

Voitto Järvimäki

Syksyllä luovutetun Vuoden 2005 Auttaja -palkinnon sai Voitto Järvimäki, Oulun yliopistollisen sairaalan kipupoliklinikalta.



Voitto Järvimäen kuva.

Vuoden Auttaja 2004

Maija Haanpää

Vuoden 2004 Vuoden Auttaja -palkinto ojennettiin neurologian erikoislääkäri Maija Haanpäälle, jolla on kivunhoidon erikoispätevyys. Haanpää toimii Helsingin yliopistollisessa sairaalassa neurologian- ja kipupoliklinikalla.

Palkinnon luovutustilaisuuden juhlapuhujana toimi Stakesin pääjohtaja Vappu Taipale.

Vuoden Auttaja 2003

Jukka Pekka Kouri

Ensimmäinen Vuoden Auttaja -palkinto luovutettiin kivunhoidon erikoispätevyyden omaavalle fysiatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Jukka Pekka Kourille Kuntoutus Ortonista.

Jukka Pekka Kourin kuva.