Endometrioosi: kohdun limakalvon sirottumatauti

Endometrioosi, eli kohdun limakalvon sirottumatauti, on gynekologinen sairaus, joka koskettaa noin kymmentä prosenttia hedelmällisessä iässä olevista, syntymässä naisiksi todetuista ihmisistä. Tämä tarkoittaa jopa noin 200 000 suomalaista. Kyseessä on siis suhteellisen yleinen sairaus. 

Endometrioosissa kohdun limakalvon kaltaista kudosta esiintyy endometrioosipesäkkeinä kohdun ulkopuolella, mikä saa aikaan kroonisen tulehdusreaktion. Endometrioosipesäkkeitä voi olla mm. munasarjoissa, munanjohtimissa ja vatsakalvon tai suoliston pinnoilla.

Kipu on endometrioosin yleisimpiä oireita

Endometrioosin oireet voivat vaihdella yksilöittäin, sekä riippuen endometrioosipesäkkeiden sijainnista. Joskus tauti voi olla myös vähäoireinen tai oireeton.

Endometrioosin yleisin vaiva ovat pitkään jatkuneet voimakkaat kuukautiskivut, sekä lantion- tai alavatsan alueen kivut. Toisin kuin tavallinen kuukautisiin liittyvä kipu, endometrioosin aiheuttamat kivut saattavat alkaa jo useita päiviä ennen varsinaisten kuukautisten alkamista ja voivat hankaloittaa arkipäiväisistä asioista suoriutumista.

Tämän lisäksi oireita voivat olla muun muassa:

  • Vuotohäiriöt 
  • Ulostamis- ja/tai virtsaamiskipu 
  • Tärinäkipu tai yhdyntäkivut
  • Pitkittynyt väsymys tai pahoinvointi 
  • Vatsan toistuva, voimakas turvotus
  • Hedelmällisyyden haasteet, lapsettomuus

Kipu voi aiheuttaa huolta – älä jää murheiden kanssa yksin!

Kivut ja niihin liittyvä epätietoisuus aiheuttavat helposti huolta omasta terveydentilasta. Onkin tärkeää muistaa, ettei kuukautisiin liittyvien kipujen kuuluisi olla niin voimakkaita, että ne estävät työssä tai koulussa käymisen, tai haittaavat sosiaalista elämää. Jos näin käy toistuvasti, kannattaa hakeutua hoidon piiriin!

Diagnoosin saamisen jälkeen mielen päällä ovat usein hoidon onnistuminen ja tulevaisuuteen liittyvät kysymykset. Myös jatkuva kivun kanssa tasapainoilu voi vaikuttaa mielialaan. Mietityttäviä asioita kannattaa kokeilla listata ylös ja keskustella niistä avoimesti terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.

Myös vertaistuella on tutkitusti useita positiivisia, hyvinvointia lisääviä vaikutuksia haastavissa elämäntilanteissa! Vertaistoimintamme kautta pääset jakamaan kipuun liittyviä kokemuksia ja voit saada itsellesi toivoa, vinkkejä sekä ymmärrystä muilta saman kokeneilta. 

Endometrioosin hoito

Vaikka endometrioosiin ei vielä ole löydetty lopullista parannuskeinoa, sen oireita voidaan lievittää sekä hoitaa, ja sitä kautta parantaa huomattavasti ihmisen elämänlaatua. Endometrioosin hoito suunnitellaan potilaan elämäntilanteen, oireiden ja toiveiden mukaan. Hoidon tavoitteita voivat olla muun muassa:

  • Endometrioosikivun hillitseminen tai poistaminen
  • Endometrioosikudoksen poistaminen
  • Lapsettomuushaasteiden hoitaminen
  • Elämänlaadun parantaminen

Endometrioosin hoitomuotoja ovat yleensä lääke- ja hormonihoidot, leikkaushoito, sekä erilaiset kivun omahoidon keinot. Itselle sopivista hoitomuodoista keskustellaan ja sovitaan yhdessä lääkärin kanssa.

Omahoito luo pohjan kivun kanssa pärjäämiselle

Kuten muissakin kipua aiheuttavissa sairauksissa, myös endometrioosissa lääkkeettömät omahoidon keinot ovat tärkeä tekijä kivun lievittämisessä ja arjen sujuvoittamisessa. Tutustu lääkkeetömien omahoidon keinojen listaamme, ja poimi kokeiltavaksi omaan arkeesi sopivia asioita ja tapoja!

Mahdollisia lääkkeettömiä endometrioosikivun hoitokeinoja ovat muun muassa:

  • Erilaiset rentoutusharjoitukset ja mindfullness. Näiden avulla on mahdollista ennaltaehkäistä tai lievittää stressiä, sekä helpottaa kipuoireita.
  • Lempeä liikuskelu, kuten kehonhuolto, rauhallinen kävely tai jooga. Liikkumisen osalta kannattaa kuunnella omaa kehoa ja sen tuntemuksia.
  • Mukavat, löysät vaatteet. Kiristävät tai jäykät vaatteet tuntuvat helposti epämukavilta tai tukalilta, jos olo on turvonnut tai vatsan alueella on kipuja. 
  • Lämpö, esimerkiksi kuuma suihku tai lämmitetty kauratyyny
  • Psykofyysinen fysioterapia tai akupunktio.
  • Ruokavalio. Ruoansulatuselimistön hyvinvointi on vahvasti yhteydessä muuhun terveyteemme! Ruokavalioon kannattaa mahduttaa reilusti kasviksia, hedelmiä ja marjoja sekä hyviä rasvoja. Lisäksi kannattaa välttää sellaisia ruoka-aineita, joiden tietää aiheuttavan itselle turvotusta tai vatsavaivoja. Myös esimerkiksi sokerin tai punaisen lihan välttäminen voi joidenkin kohdalla helpottaa endometrioosin oireita.

Itselle sopivin ruokavalio löytyy usein kokeilemalla. Jos oma syöminen mietityttää, kannattaa siitä keskustella ravitsemusterapeutin kanssa!

Elämää endometrioosin kanssa - Saanan kokemuksia

Suomen Kivun kokemustoimija Saana kertoo videolla omia kokemuksiaan endometrioosista, diagnoosin saamisesta ja hyväksi toteamistaan kivun omahoidon keinoista. 

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.


Lisää tietoa ja tukea

Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry

Tietoa ja vertaistukea lapsettomuuden haasteisiin, Simpukka ry

Lähteet:

Bulun, S. et al. (2019). Endometriosis. 

Hansen, S. & Knudsen, U. (2013). Endometriosis, dysmenorrhoea and diet.  

Korento ry. Viitattu 19.3.2024

Parazzini, F. et al. (2013). Diet and endometriosis risk: a literature review.  

Terveyskirjasto Duodecim, 2023. Endometrioosi

Terveyskylä, Endometrioosi. Viitattu 19.3.2024