Tutkimuskutsu Aalto-yliopistolta

29.10.2020

Tiedote: Osallistu tutkimukseen, joka kehittää voinnin ja elämänlaadun mittaamista Aalto-yliopiston puitteissa


Arvoisa vastaanottaja

Pyydämme sinua osallistumaan tutkimukseen, joka kehittää voinnin ja elämänlaadun mittaamista Aalto-yliopiston puitteissa.

Tutkimuksessa selvitetään, miten ihmiset tulkitsevat erilaisia terveyteen ja terveydenhuoltoon liittyviä tilanteita (DIHEML-tutkimus, 2018-2021).


Kyselyyn osallistuminen

Tutkimukseen osallistutaan vastaamalla kyselyyn verkkosivulla
https://ilmaisu.cs.aalto.fi/tutkimus/osallistu/avain-XE4WKP-FXD6VU97EW

Kyselyssä pyydetään tulkitsemaan ja arvioimaan kuviteltuja tilanteita, joita esitetään tekstien, kuvien ja videoiden avulla.
Kyselyssä kerätään vastauksia myös elämäntilanteesta ja elämänlaadusta sekä terveydentilasta.

Tutkimuksessa kerättävien tietojen pohjalta kehitetään tekoälyä tukemaan julkista terveydenhuoltoa sekä hyvinvointia yksilöllisissä elämäntilanteissa. Tutkimus on ei-kaupallinen.
Tutkimuksessa huolehditaan kerättävien tietojen luottamuksellisuudesta ja tietosuojasta tarkasti.
Tutkimukseen voivat osallistua vähintään 16-vuotiaat henkilöt.


Ei-kaupallinen terveydenhoidon kehittäminen

Tutkimus pyrkii tunnistamaan ihmisten viestinnästä piirteitä, joiden huomioiminen on tärkeää 1) hoidon tarpeen arvioinnissa, 2) terveyttä koskevan tiedon opiskelussa sekä 3) suotuisan terveyskäyttäytymisen tukemisessa.

Kysely tarjoaa mahdollisuuden kertoa myös koronavirukseen liittyvistä kokemuksista.
Kyselyä ei ole kuitenkaan tarkoitettu hoidon tarpeen arviointiin, eikä myöskään hoito- tai toimintaohjeeksi.

Tutkimus kerää vastauksia erityisesti a) potilas- ja vammaisryhmiltä sekä b) terveyttä ja hyvinvointia edistävien yhteisöjen ja oppilaitosten väeltä.
Kerättävien tietojen käsittelyssä kunnioitetaan Euroopan unionin (EU) tietosuoja-asetusta. Yksityiskohtainen tietosuojailmoitus esitellään kyselyn alussa ja siihen pyydetään vastaajan hyväksyntä.


Osallistumisen hyödyt ja turvallisuus

Aalto-yliopiston tutkimuseettinen toimikunta on 18.6.2019 antanut puoltavan lausunnon tutkimuksen eettisessä ennakkoarvioinnissa. Tutkimukseen osallistuvalle henkilölle luodaan henkilökohtainen salausavain, jonka avulla hänelle turvataan tiedonsaanti mahdollisesta sivulöydöksestä ja osallistuminen pitkittäistutkimukseen. Tutkimustulokset julkaistaan siten, ettei yksittäinen henkilö ole tunnistettavissa vastauksista.


Tutkimuksen toteuttajat

Toteuttavina tutkijoina ovat tekniikan tohtori Lauri Lahti ja professori Marko Nieminen Aalto-yliopiston tietotekniikan laitokselta.
Tutkimusyhteistyössä ovat oman työnsä ohella lääketieteen tohtorit Ilmo Keskimäki ja Tiina Laatikainen, jotka työskentelevät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessoreina. THL ei ole organisaationa mukana tässä tutkimuksessa.
Tutkimusta koskevia kysymyksiä voi lähettää sähköpostiosoitteeseen lauri.lahti@aalto.fi.


Tutkimuksen tarkoitus

Tutkimus kehittää tekoälyä tukemaan potilas- ja vammaisryhmien sekä muiden väestöryhmien hoitoa ja hyvinvointia.
Kun vastaat kyselyyn, autat luomaan uusia keinoja tulkita ja huomioida eri potilas- ja vammaisryhmien yksilöllisiä tarpeita ja toiveita terveyspalveluiden kehittämisessä ja toteuttamisessa.
Vastauksillasi autat myös kehittämään eri erityisryhmien tarvitsemia tukipalveluita sekä yksilön oikeuksien aiempaa parempaa huomiointia päätöksenteossa.


Auta kehittämään terveyspalveluita

Kyselyyn voit vastata helposti älypuhelimella tai perinteisellä tietokoneella taikka tabletilla tai muulla laitteella.
Vastaamisen voit heti aloittaa siirtymällä internet-selaimella alla näkyvään verkko-osoitteeseen (eli mitään ei tarvitse asentaa laitteeseen). Vastaaminen vie noin 10 minuuttia.

Toivomme, että osallistuminen kyselyyn voi tarjota sinulle kiinnostavan mahdollisuuden arvioida erilaisia terveyteen ja terveydenhuoltoon liittyviä tilanteita sekä suhtautumistasi niihin.

Kiitos, jos voit auttaa tutkimusta ja vastata kyselyyn mahdollisimman pian verkkosivulla
https://ilmaisu.cs.aalto.fi/tutkimus/osallistu/avain-XE4WKP-FXD6VU97EW

Parhain terveisin
Lauri Lahti
tekniikan tohtori, Aalto-yliopisto, tietotekniikan laitos
DIHEML-tutkimushanke (Koneoppimista hyödyntävän menetelmän kehittäminen terveyttä koskevien ilmaisujen tulkitsemiseksi tukemaan erilaisia hoitotilanteita ja henkilöitä)
Yhteydenotot: lauri.lahti@aalto.fi