Kipuoireisten oma ääni kuuluviin kokemustoiminnalla

Koulutetut kokemustoimijat lisäävät tietoa kivusta omien kokemuksiensa ja oman tarinansa pohjalta. Kokemustoimijat voivat olla mukana esimerkiksi terveysaseman palvelupolkujen kehittämisessä, kertomassa sairaanhoitajaopiskelijoille omista kokemuksistaan kohtaamisen tärkeydestä tai puhumassa verkkotilaisuudessa yhdessä sote-alan ammattilaisen kanssa. Kokemustiedolla ja kokemustoimijoiden mukanaololla kipuoireisten oma ääni pääsee kuuluviin. Tutkimustiedon rinnalle tarvitaan myös kokemustietoa. Usein kokemustieto onkin se, joka tuo aiheen lähemmäs kuulijaa tai auttaa ymmärtämään kivun vaikutuksia sairastavan elämään.

Vuonna 2023 Suomen Kivun kokemustoimijat tekivät yhteensä 98 kokemustoimijakeikkaa. Tämä tarkoittaa, että pelkästään yhdistyksen kokemustoimijoiden toimesta kokemuksia kivun kanssa elämisestä jaettiin melkein joka kolmas päivä! Kokemustoimijapuheenvuoroja pidettiin niin sote-alan ammattilaisille kuin opiskelijoillekin, kipuoireisille ja heidän läheisilleen sekä muille kivun kanssa toimiville tahoille kuten potilasjärjestöille. Lisäksi kokemustoimijat antoivat haastatteluja, toimivat erilaisissa työryhmissä ja tapahtumissa.

Alla olevalla videolla Suomen Kivun kokemustoimija Riina Lehtinen kertoo, mitä kokemustoiminta on ja millaisia hyötyjä kokemustoiminnasta on niin kokemustoimijalle itselleen, kuulijoille kuin tilaajatahoille.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Haluatko tilata kivun kokemustoimijan?

Jos haluat tilata kokemustoimijapuheenvuoron tai etsit kipuoireista esimerkiksi kehittämistyöryhmään tai haastatteluun, kokemustoimijoidemme yhteystiedot löytyvät kokemuspankista. Voit myös tiedustella kokemustoimijaa olemalla meihin yhteydessä toimisto@suomenkipu.fi . Tiedustelussa kannattaa mainita, millaiseen tilaisuuteen tai toimintaan etsit kokemustoimijaa ja toivotko kokemustoimijalla olevan kokemusta tietystä aiheesta, niin pyrimme välittämään tiedon sopiville henkilöille. Huomaathan kuitenkin, että kokemustoiminta on vapaaehtoistyötä eli emme voi taata puhujaa. Kokemustoimijamme toimivat niin verkkovälitteisesti kuin paikallisestikin. Vähimmäisedellytys kokemustoimijan palkkiosta on, että hänelle ei koidu osallistumisesta kuluja, mikä tarkoittaa matkakulujen ja mahdollisten ruokakulujen korvaamista.