Tutustumisilta: Minustako kivun kokemustoimija?

Tarkastelet mennyttä tapahtumaa.

  • to 31.8.2023 klo 1819

Olisitko kiinnostunut kuulemaan kokemustoimijuudesta tai miettinyt kivun kokemustoimijaksi ryhtymistä? Tule kuulemaan kokemustoimijuudesta ja kokemustoimijan tehtävistä tutustumisiltaan!

Tutustumisillassa kerrotaan Suomen Kivun syksyn 2023 aikana etäyhteydellä järjestettävästä kokemustoimijakoulutuksesta ja kokemustoimijana olemisesta. Aiheesta on mahdollista myös keskustella ja esittää kysymyksiä.


Mikä on kokemustoimija?

Kokemustoimijoiden tehtävänä on antaa konkreettista näkökulmaa kivun kanssa elämisestä. Nimensä mukaisesti kokemustoimija käyttää puheenvuorojensa pohjana omaa kokemustaan ja tuo esille omakohtaisia kokemuksiaan esimerkiksi omasta arjestaan, kivun kanssa työelämässä luovimisesta tai toimimisesta erilaisissa palveluissa. Kokemustoimijat voivat olla jakamassa omia kokemuksiaan esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksissa, luennoilla tai järjestöissä. Samankaltaisen kipupolun aiemmin läpikäyneenä kokemustoimija voi myös vierailla muun muassa vertaisryhmissä tuomassa omalla esimerkillään toivoa osallistujille, jotka käyvät läpi samanlaisia asioita. 

Kenelle?

Kaikille kivun kokemustoimijuudesta kiinnostuneille riippumatta kipuoireen kestosta tai diagnoosista. Tilaisuus on avoin myös kipuoireisen omaisille / läheisille, jotka haluaisivat toimia kokemustoimijana läheisen näkökulmasta. 

Aika?

To 31.8. klo 18-19

Paikka?

Tutustumisilta Microsoft Teamsin välityksellä. Osallistua voi etänä joko tietokoneen tai mobiililaitteen kautta.

Alustaja?

Suomen Kivun toiminnanjohtaja Jenni Tarhanen ja kivun kokemustoimija Riina.

Hinta?

Maksuton

Ilmoittautuminen?

Tule mukaan tilaisuuteen tästä linkistä!

Huom. Tilaisuus ei ole osa kokemustoimijakoulutusta, vaan infotilaisuus siitä. Haku kokemustoimijakoulutukseen on auki 28.8.-11.9.


Lisätietoja: jenni.tarhanen@suomenkipu.fi