Läheiset

Kipu kuormittaa myös sairastuneen läheisiä.

Krooninen kipu voi mullistaa sairastuneen lisäksi lähipiirin elämän. Kipu voi vaikuttaa esimerkiksi läheisten sosiaalisiin suhteisiin, työhön, talouteen ja yleisesti arjessa jaksamiseen. Se voi herättää erilaisia tunteita ja kysymyksiä. Kuinka tästä selvitään? Miten saada arki toimimaan? Miten sairastuneen tukena voisi olla?

Myöskään läheisten ei tarvitse jäädä yksin.

Suomen kipu ry:ssä toteutettiin vuoden 2020 aikana STEAN:n rahoittama hanke “Kun kipu koskettaa – vertaistukea verkossa omaisille ja läheisille”. Hankkeen myötä läheisten toiminta on nyt osa varsinaista toimintaamme. Läheiset ovat tervetulleita lähes kaikkeen toimintaamme, joko yksin tai yhdessä kipua sairastavan kanssa. Läheisille voidaan järjestää myös omia tapahtumia. Tapahtumia pääset selaamaan Tapahtumat -sivulta

Läheisten toimintaan osallistuminen on maksutonta eikä edellytä yhdistyksen jäsenyyttä!

Nainen ja mies, jotka pitävät lasta sylissä välissään. Selät katsojaan päin, katsovat eteenpäin tietä, jonka reunoilla tiheästi puita.

Vapaaehtoiseksi läheisten toimintaan?

Etsimme myös vapaaehtoisia läheisten toimintaamme. Vapaaehtoisena voit toimia esimerkiksi ohjaajana chatissa, ohjata vertaistukiryhmää (verkossa tai paikan päällä) tai pitää yksittäisiä tapaamiskertoja jostain teemasta. Otamme myös mielellämme vastaan ajatuksia ja uusia ideoita vapaaehtoistoiminnasta! Tarjoamme tehtävään tukea ja koulutusta, eikä sinulla tarvitse olla aiempaa kokemusta vapaaehtoisena toimimisesta.

Kiinnostuitko liittymään porukkaan? Kysy lisätietoja!